maanantai 9. heinäkuuta 2012

Enni Mustonen: Lapinvuokko

Enni Mustonen: Lapinvuokko
255 s.
Otava 2010
Rovaniemeläinen Annikki Hallavaara on arvostetun metsänhoitajaperheen ainoa tytär. Hän painaa valkolakin päähänsä keväällä 1939, mutta huoleton ylioppilaskesä päättyy pian sodan kurimukseen.

Annikin valkolakki vaihtuu morsiushuntuun ja vähän myöhemmin jo suruharsoon. Jatkosodan alkaessa saksalaiset saapuvat Rovaniemelle, ja kielitaitoinen nuori nainen ajautuu 20. vuoristoarmeijan esikuntaan sihteerin ja tulkin tehtäviin – kohtalokkain seurauksin.


Risuja takakansitekstin kirjoittajalle! Tuossa yllä on kaksi kappaletta kolmesta ja siinä kolmannessa paljastetaan melkoisen tärkeä juonenkäänne. En oikein ymmärrä miksi se kolmas kappale on edes vaivauduttu kirjoittamaan.


Olen kahta mieltä kirjasta. Toisaalta kirja oli nopealukuinen ja aihe kiinnostava. En ole syventynyt sotakirjallisuuteen sen kummemmin, mutta niissä joita olen silmäillyt on harvemmin mainittu Lappia. Ilmeisesti Etelä-Suomi kiinnostaa enemmän vaikka pohjoisempaakin saisi varmasti jutun juurta moneen kirjaan. Hyvä kun ainakin yksi kirjailija on tarttunut aiheeseen. Lisäksi kirja on trilogian ensimmäinen osa ja muuttuvasta Suomesta lukeminen osittain samojen henkilöiden kautta kiinnostaa.


Kirja ei ollut huono, mutta olisi se voinut olla parempikin. Suurin ongelma oli tarinan kiire: vuodet vilahtivat ohi kuin siivillä eikä mitään pohdittu tarkemmin. Lisäksi kirjassa oli yksi henkilökohtainen inhokkipiirteeni, kaksikielisyys. Annikki puhui saksaa saksalaisten kanssa ja kaikki käännettiin heti perään


- Ein gemütliches Haus, majuri totesi, kun tulimme meidän pihammaalle. Kieltämättä talo näytti kodikkaalta kun...

Lukijaystävällisempää olisi ollut vain mainita jossakin välissä, että niin Annikki ja saksalaiset sitten puhuvat saksaa. Nyt kirjaan tulee turhaa pituuttaa ja kielellä kikkailua, sanotaanhan sama asia kuitenkin suomeksi.

Pidin kirjasta kuitenkin sen verran että lukaisen jatko-osan jossakin välissä ja tutustun luultavasti muuhunkin Mustosen tuotantoon. Osallistun tällä Mustosella Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja valloitan kategorian "Suomi ja sodat".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti