Kiersten White: Paranormaali

Kiersten White: Paranormaali
(Paranormalcy, 2010)
342 s.
Gummerus 2011

Kuusitoistavuotias Evie haluaisi olla ihan tavallinen nuori. Mutta normaalielämä on hieman hankalaa, kun ex-poikaystävä on keiju, Evie on kovaa vauhtia retkahtamassa muodonmuuttajaan, ja hänen työnään on yliluonnollisten olentojen kiinni ottaminen.
Eviellä on oma erityinen kykynsä: hän näkee vampyyrien, ihmissusien, noitien ja muiden olentojen naamioiden läpi. Yhtäkkiä olentoja alkaa kuolla ja kaikki todisteet viittaisivat siihen, että Evie on muinaisen ennustuksen keskiössä. Se siitä tavallisesta elämästä...

Vuosi pyörähti sitten käyntiin nuorten fantasialla. Pohdiskelin jokin aika sitten sitä, mikä näissä teinien tähdittämissä kirjoissa vetää puoleensa tällaisia kypsän iän saavuttaneita tätejä. Ei tässä sentään haudan partaalla hoiputa, mutta wanhan ajan mittarin mukaan olen ollut vanhapiika jo useamman vuoden. Teinien näkökulmasta pitäisi varmaan jo alkaa katselemaan sopivaa hautapaikkaa. Mitä yhteistä minulla voisi olla teinitytön kanssa?

Eipä paljon mitään, ei ainakaan Evien kanssa. En pidä pinkistä enkä seuraa kieli pitkänä teinidraamoja, enkä myöskään ole salskeiden nuorukaisten ympäröimä. Lisäksi on myönnettävä, että en rengasta työkseni vampyyreitä ja muita paranormaaleja eikä bestikseni ole merenneito. En tietääkseni ole muinaisen ennustuksen keskiössä.

Mutta, mitä silmäni näkevätkään? Juuri tuohan näissä kiinnostaakin! Kun oman päivän jännittävin hetki on joskus postin kolahtaminen luukusta (laskuja? mainoksia? laskuja ja mainoksia?), nämä teiniseikkailut ovat juuri sitä mitä kaipaankin. Teineillä ei ole aikuisten huolia (pahus, taas laskuja) ja niinpä Eviekin voi kuluttaa kohtuuttomasti energiaa vertailemalla kahta ihqua sulhaskandidaattiaan, muodonmuuttaja-Lendiä ja keiju-Rethiä. Reth on muuten selvästi glittervampyyri-Edward, jonka erottaa Edwardista se, että Rethin kontrolloivaa käyttäytymistä ei esitetä romanttisena ja toivottavana. Pisteet Whitelle hahmosta, jota en haluaisi lähellenikään, mutta josta kuitenkin haluan tietää enemmän. Reth on hahmona kiinnostavampi kuin Lend.

Huolettomuuden tunnetta lisää tietenkin seikkailujuoni. Mikäs se mukavampi tapa viettää kylmiä talvi-iltoja kuin juoksennella mielessään pitkin SuperSalaisen Organisaation SuperSalaisia käytäviä. Whiten maailma on täynnä vampyyrejä, ihmissusia, vedenhenkiä sun muita sellaisia, ja olisinkin lukenut mielelläni enemmän niistä kuin Lendin taiteilijankyvyistä tai fiktiivisen Easton Heights-sarjan tapahtumista. No, Lendin piirtelyt liittyivät vähän juoneen ja teinidraama kuvasi osoittelevasti Evien kaipuuta normaaliin elämään. Jälkimmäisestä olisin voinut lukea lisääkin, ja etenkin Evien ja merenneito-Lishin ystävyys jäi harmittavan pinnalliseksi.

Joka tapauksessa kirja oli mukava lukea. Tarina rullasi tasaisesti eteenpäin ja aina kun alkoi tylsistyttää tai kyllästyin johonkin, tapahtui jotain muuta. Jatko-osa on ehdottomasti lukulistalla.

Paranormaali on luettu ainakin Katinkan kirjastossa, Kirjaretkillä, Luetuissa maailmoissa ja Kirjamielellä.