Näytetään tekstit, joissa on tunniste R. A. Salvatore. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste R. A. Salvatore. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

R. A. Salvatore: Drizztin legenda: Kootut novellit

R. A. Salvatore: Drizztin legenda:
Kootut novellit
(The Legend of Drizzt Anthology:
The Collected Stories, 2011)
338 s.
Jalava 2012
Drizztin legenda kokoaa yhteen kaikki vuosien varrella eri antologioissa ja lehdissä julkaistut Drizzt-novellit. Nämä Drizzt-kirjojen seikkailuja täydentävät tarinat tuovat esiin useita ennen kertomattomia tapauksia mustan haltian vaiheikkaasta elämästä: niihin kuuluvat muun muassa kertomus Drizztin pantteriseuralaisen Guenhwyvarin hämmästyttävästä alkuperästä ja Jarlaxlen ja Entrerin ensikohtaamisesta lohikäärmesisarusten kanssa.

Jäi ilmeisesti vähän Salvatore-putki päälle... Eikä edes nolota! Tässä tapauksessa en niinkään tarttunut kirjaan Drizztin vuoksi vaan näiden muiden hahmojen.

Hyvä niin, Drizztiin keskittyvät novellit olivat nimittäin ne huonoimmat. En oikein jaksa enää jatkuvaa mukasyvällistä olevaisen pohdintaa ja oman navan tuijottelua, jotka molemmat ovat Drizztin lempiharrastuksia raa'an teurastuksen ohella. Teininä sitä jaksoi angstata hänen mukanaan, mutta nyt reaktio on lähinnä "hohhoijaa, seuraava tarina". Drizzt on heti kiinnostavampi kun hänet laitetaan vastakkain moraalisesti harmaiden hahmojen kanssa. Nämä novellit onkin kirjoitettu pääasiassa ennen tätä uusinta Kääpiöiden kodin aloittamaa sarjaa, joten siinäpä se selitys jatkuville dramaattisille monologeille onkin.

Ne muut novellit olivatkin heti mielenkiintoisempia, useampi oli nimittäin kirjoitettu juuri näiden harmaiden tai suorastaan pahojen hahmojen näkökulmasta. Ilokseni huomasin, että joukkoon kuului Se merkillinen miekka, joka kertoo miten Artemis Entreri vahingossa imaisi sisuksiinsa varjojen elinvoimaa. Entrerin ja Jarlaxlen tähdittämä Valotta yössä oli myös varsin hupaisa tarina kaksikon kyseenalaisista puuhista arvoesineiden parissa. Takakannessakin mainittu Guenhwyvarin syntytarina oli ihan kiinnostava, harmi vain kun sekin kompastui pakollisiin teurastuksiin. Olisi kiva lukea vaihteluksi Drizzt-tarina, jossa ei olisi monta sivua pitkiä kolmetoista-örkkiä-tusinassa taisteluita. Ne voi jättää hyvillä mielin lukematta menettämättä mitään olennaista.

Noin yleensäkin kirja oli kyllä ihan luettava. Kokoelmassa oli sekä huonompia että parempia novelleja, se mistä tykkää riippuu siitä kenestä tykkää. En ole lukenut kaikkia sarjan kirjoja, joten kaikki novellit eivät auenneet minulle kokonaan. Oman pienen hämmennyksensä aiheutti suomen kieli yhdistettynä edelliseen, vietin nimittäin koko Toverukset vastakkain-novellin kuvitellen, että Innovindil oli mieshaltia. Ajattelin hieman ihmetellen, että jopas Drizzt on heittäytynyt läheiseksi miesten kanssa, kädestä pitäminen ja otsasuudelmat kun ovat aina olleet näissä erittäin heteroseksuaalisissa kirjoissa naisten juttu. Jopas petyin kun google paljasti, että Innovindil olikin nainen...

perjantai 28. syyskuuta 2012

R. A. Salvatore: Kääpiöiden koti

R. A. Salvatore: Kääpiöiden koti
(Gauntlgrym, 2010)
428 s.
Jalava 2011
Drizzt lähtee Bruenorin mukaan etsimään tarunomaista kääpiöiden alkukotia, Gauntlgrymin kuningaskuntaa, josta kerrotaan löytyvän suunnattomia aarteita. Mutta ennen kuin he ehtivät perille, mukaan liittyy toinen musta haltia ja kääpiö, Jarlaxle ja Athrogate. He panevat tahtomattaan alulle katastrofin, joka uhkaa tuhota koko Ikikesän kaupungin. Mitä enemmän Jarlaxe ja Athrogate saavat selville Gauntlgrymin salaisuuksista, sitä uhkaavammilta ne vaikuttavat. He tarvitsevat kipeästi apua ja niin syntyy odottamaton liitto Drizztin ja Bruenorin kanssa.

Luin noin kuukausi sitten Ikikesän, joka siis on jatkoa tälle kirjalle. Ikikesä sai minut kiinnostumaan tämän lukemisesta ja kun se nyt sattui kohdalle, piti se tietenkin ottaa mukaan. Jos nyt ihan suoraan sanotaan niin ei olisi kannattanut vaivautua.

Koko tämän kirjan ajan tuntui, että tarinassa ei ole päätä eikä häntää. Näkökulma hyppii hahmosta toiseen ja siten myös juonesta toiseen. Mikään ei herättänyt sen suurempaa kiinnostusta tai tunnetta. Lopussa tapahtunut yllättävä käänne tuli niin puun takaa, että suorastaan kuulin roolipelaajan noppien kolahtavan pöytään ja voittavan yhden ihmepelastuksen. Mitään järkevää selitystä sille ei ikinä saatu.

Tykkäsin Ikikesässä Drizztin moraalikäsitysten harmaantumisesta, mutta tässä sitä ei ollut mitenkään mainittavasti. Johtunee juuri noista liian monista kertojista: Drizzt tuntui suhteellisen merkityksettömältä sivuhenkilöltä. Dahliassakaan ei ollut sitä potkua ja oman historian painoa kuin jatko-osassa, eikä siinä omalla nimellään paluun tehnyt hahmo ollut tässä mitenkään kiinnostava.

Jos olisin lukenut tämän ennen Ikikesää, epäilen etten olisi koskaan sitä lukenutkaan. Sen kolmannen osan aion kuitenkin lukea siinä toivossa, että se jatkaisi Ikikesän linjaa.

Nelly on myös lukenut Kääpiöiden kodin ja pitänyt siitä enemmän kuin minä.

lauantai 25. elokuuta 2012

R. A. Salvatore: Ikikesä

R. A. Salvatore: Ikikesä
(Neverwinter, 2011)
378 s.
Jalava 2012
Musta haltia Drizzt on yksin ensimmäisen kerran sataan vuoteen. Hän lyöttäytyy yhteen toisen mustan haltian, Dahlian, kanssa ja yhdessä he etsivät kostoa ja hyvitystä. He ajautuvat lain toiselle puolelle ja pian Drizzt huomaa, että hänellä on runsaasti uusia vihollisia.

Ensin niin suuri risu, että se on suorastaan puu: Dahlia ei ole musta haltia eli drow vaan "ihan tavallinen" Faerûnin pinnalla asuva haltia. Onneksi tuo yläpuolella oleva teksti näyttää löytyvän vain netistä, kirjan takana on huomattavasti parempi kuvaus.

Eli otetaanpa uusiksi:

Viimeisten kumppaniensa kaaduttua on Drizzt yksin - ja vapaa - ensimmäistä kertaa sataan vuoteen.

Hän on altis uusimman kumppaninsa Dahlian houkutuksille. Dahlia on ainoa maanjäristyksestä selvinnyt kumppani. Mutta vaeltaminen hänen kanssaan on haastavaa monelakin tavalla. Kun he yrittävät kostaa Ikikesän tuhon aiheuttajalle Drizzt huomaa moraalinsa kadonneen ja olevansa lain väärällä puolella.

Drizzt ja Dahlia saavat uusia vihollisia ja vanhatkin viholliset saavat uusia liittolaisia ja pian he ovat taas taistelujen keskellä, mikä on vain mieluista Drizztille.


Ahmin aikoinani Salvatorea siinä missä muutakin fantasiaa, mutta sitten sain yliannostuksen. Drizztin ja muiden Jäätuulen laakson kumppanusten seikkailut alkoivat kyllästyttää ja toivoin tosissani jonkun heistä kuolevan ihan vain vaihtelun vuoksi. Tämän näin kirjaston pikalainoissa ja otin käteeni ihan uteliaisuuden vuoksi. Kas vain yllätystä kun toiveeni näytti viimein toteutuneen: Drizztiä lukuun ottamatta kumppanukset ovat ilmeisesti maanneet haudassa jo pitkään. Ikikesä on sarjan toinen osa, mutta sen pystyi kyllä lukemaan vaikka en ole ensimmäistä osaa lukenutkaan. ...Vielä, tämä kun herätti innon lukea tuo Kääpiöiden koti.

Ikikesä on taattua aivot narikkaan fantasiaa. Ei se mitään, juuri sellaista kaipasinkin. Pidän edelleen Drizztistä, joskin on myönnettävä että olisin tullut vallan mainiosti toimeen ilman hänen yksisarvisratsuaan (oikeasti, Salvatore? olin tikahtua nauruun). Kiinnostavin puoli kirjassa olivat Drizztin uudet liittolaiset, jotka edellisistä poiketen eivät ole niin perin juurin hyviä ihmisiä/kääpiöitä/mitä lie. Dahlia on kyyninen ja elämän runtelema nuori haltianainen, jonka rinnalla paljon vanhempi Drizzt näyttää ja tuntee olevansa kovin naiivi ja suorastaan typerä. Drizztin toinen liittolainen taas... No, se olisi turhan suuri juonipaljastus. Tykkäsin, hän kun on vanhoja suosikkejani. Drizztin sisäinen konflikti oli hyvin alleviivattua, mutta kiinnostavaa. Oli jo aikakin, että hänen maailmansa sai muitakin sävyjä kuin mustan ja valkoisen.

Miinusta kirja saa loputtomista taistelukohtauksista, jotka tottuneena tusinafantasian lukijana hyppäsin reippaasti yli. En usko menettäneeni mitään oleellista juonen kannalta.

Ikikesä on luettu ainakin Kirjojen rakastajan blogissa. Nämä "kirjan ovat lukeneet X, Y ja Z" tiedot olen muuten napannut googlesta haun ensimmäiseltä tai toiselta sivulta. Olen kokenut ne kiinnostaviksi muissa blogeissa ja päätin kokeilla samaa.