R. A. Salvatore: Kääpiöiden koti

R. A. Salvatore: Kääpiöiden koti
(Gauntlgrym, 2010)
428 s.
Jalava 2011

Drizzt lähtee Bruenorin mukaan etsimään tarunomaista kääpiöiden alkukotia, Gauntlgrymin kuningaskuntaa, josta kerrotaan löytyvän suunnattomia aarteita. Mutta ennen kuin he ehtivät perille, mukaan liittyy toinen musta haltia ja kääpiö, Jarlaxle ja Athrogate. He panevat tahtomattaan alulle katastrofin, joka uhkaa tuhota koko Ikikesän kaupungin. Mitä enemmän Jarlaxe ja Athrogate saavat selville Gauntlgrymin salaisuuksista, sitä uhkaavammilta ne vaikuttavat. He tarvitsevat kipeästi apua ja niin syntyy odottamaton liitto Drizztin ja Bruenorin kanssa.

Luin noin kuukausi sitten Ikikesän, joka siis on jatkoa tälle kirjalle. Ikikesä sai minut kiinnostumaan tämän lukemisesta ja kun se nyt sattui kohdalle, piti se tietenkin ottaa mukaan. Jos nyt ihan suoraan sanotaan niin ei olisi kannattanut vaivautua.

Koko tämän kirjan ajan tuntui, että tarinassa ei ole päätä eikä häntää. Näkökulma hyppii hahmosta toiseen ja siten myös juonesta toiseen. Mikään ei herättänyt sen suurempaa kiinnostusta tai tunnetta. Lopussa tapahtunut yllättävä käänne tuli niin puun takaa, että suorastaan kuulin roolipelaajan noppien kolahtavan pöytään ja voittavan yhden ihmepelastuksen. Mitään järkevää selitystä sille ei ikinä saatu.

Tykkäsin Ikikesässä Drizztin moraalikäsitysten harmaantumisesta, mutta tässä sitä ei ollut mitenkään mainittavasti. Johtunee juuri noista liian monista kertojista: Drizzt tuntui suhteellisen merkityksettömältä sivuhenkilöltä. Dahliassakaan ei ollut sitä potkua ja oman historian painoa kuin jatko-osassa, eikä siinä omalla nimellään paluun tehnyt hahmo ollut tässä mitenkään kiinnostava.

Jos olisin lukenut tämän ennen Ikikesää, epäilen etten olisi koskaan sitä lukenutkaan. Sen kolmannen osan aion kuitenkin lukea siinä toivossa, että se jatkaisi Ikikesän linjaa.

Nelly on myös lukenut Kääpiöiden kodin ja pitänyt siitä enemmän kuin minä.