 |
| Derek Landy: Keplo Leutokalma (Skulduggery Pleasant, 2007) 352 s. Tammi 2007 |
"Kuka?" Fergus halusi tietää. "Me olemme Gordonin ainoat sukulaiset, muita ei ole."
"Nimi on hyvin epätavallinen", Fedgewick sanoi. "Vaikuttaa siltä, että me odotamme herra Keplo Leutokalmaa."
Koska olen ilmeisen kykenemätön liittämään tekstiin useampaa kuin yhtä kuvaa mitenkään järkevästi (mikä niiden asettelun salaisuus on? en sitten millään saa niitä vierekkäin tai alekkain), saatte tyytyä ensimmäisen osan kansikuvaan. Toinen osa on nimeltään Leikkiä tulella (Playing With Fire) ja kolmannen osan, The Faceless Ones, luin suoraan englanniksi. Yritän välttää suurimpia juonipaljastuksia, mutta kun nyt puhun kolmesta kirjasta, kaikkea ei voi mitenkään välttää.
Tarina lähtee käyntiin kun kirjailija Gordon Edgley jättää maallisen tomumajansa ja testamenttaa talonsa 12-vuotiaalle Stephanielle. Gordon oli menestyksekäs kauhu/fantasiakirjailija ja pian Stephanie huomaa, että setävainaa ei sittenkään vetänyt outoja juttuja hatustaan. Stephanie vaatii päästä mukaan luurankoyksityisetsivä - siinäpä sana, jota ei tule joka päivä käytettyä - Keplo Leutokalman seikkailuihin. Hauskaa hommaa jos ei oteta lukuun kaikenlaisia väkivaltaisia sekopäitä, joita yliluonnollinen maailma on tulvillaan.
Kirjoja lukiessa olin todella yllättynyt siitä, miten paljon ruumiita tarinan edetessä kasautui. Ei se minua sinänsä haitannut, mutta en todellakaan suosittelisi tätä pienimille tai herkimmille lukijoille. Vaikka veren roiskunnalla ei mässäillä, väkivaltaa on kuitenkin runsaasti ja osa siitä myös hyvisten taholta, Keplolla kun on liipasinherkkä sormi ja tappeluun syyhyävät rystyset. Landyn kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hän ei mene siitä missä aita on matalin. Stephanie ei selviä seikkailuistaan naarmuitta eikä voita selvästi parempia vastustajia, ja kun magia otetaan pois (kaikki varmasti arvasivat, että hänellä niitä on), hän on oikeasti pulassa. Kolmannessa kirjassa hän joutuu taikavoimat mitätöivään selliin yhdessä toisen vangin kanssa ja toteaa kauhuissaan, että ei mitenkään voi pärjätä hänelle tappelussa.
Keplon maailma on siis melkoisen synkkä paikka, seikka jota ei ohiteta olankohautuksella. Onko oikein, että nuori tyttö joutui mukaan vaarallisiin mittelöihin? Miksi Stephanie valitsee vaarat ja magian perheensä sijaan, ja mikä tämän valinnan hinta on? Etenkin kolmas osa käsittelee näitä aiheita. Keplot etenevät Potterien ja muiden vastaavien sarjojen tapaan eli Stephanie on joka kirjassa vuoden vanhempi, ja sen huomaa jossakin määrin kirjojen sisällöstä. Ensimmäisessä osassa yliluonnollinen on mielenkiintoista, hauskaa ja pelottavaa, kolmannessa myös oikeasti kauhistuttavaa ja vaarallista koska Stephanie (tässä vaiheessa jo Valkyria, nimillä kun on voimia) ymmärtää mitä on pelissä.
Kirjat ja Landy saavat noin miljoona lisäpistettä siitä, että 1) sarjan päähenkilö on tyttö ja 2) hänen maailmansa ei pyöri kivojen poikien ja huulipunan ympärillä. Stephanie on selkeästi tyttö, mutta olematta kuitenkaan neito pulassa. Hän ei ole mitenkään huonompi sukupuolensa vuoksi, eikä kukaan sanokaan ettei hän voi tehdä jotain koska on tyttö. Itse asiassa kirjoissa on useampikin vahva naishahmo. Oma suosikkini on taikakirjaston omistaja, salaperäinen ja kohtalokkaan kaunis Siru Turmio. Toivottavasti pojat eivät jätä tätä sarjaa lukematta vain sen vuoksi, että päähenkilö on Stephanie eikä Stephen.
Käännöksestä sen verran, että taidan lukea loputkin Keplot englanniksi kunhan löydän ne. Suomennos ei missään nimessä ole huono, siinä on Potterien lentoa ja mielikuvitusta. Silti, luettuani tuon englanninkielisen en voisi olla miettimättä mitä suomennoksen takana piilee. Suomenkielinen Keplo on vinkeä veikko, mutta hänellä ei ole englanninkielisen Skulduggeryn tietynlaista wanhanaikaista kohteliaisuutta. En vain voi kuvitella Skulduggerya sanomassa "höpsis".
Suosittelen. Ensimmäinen osa kärsii jonkin verran tyypillisestä ensimmäisten osien hapuilusta ja alkukankeudesta, mutta vauhtiin päästyään Landy on luonut kiinnostavan ja harmaansävyisen maailman täynnä jos jonkinlaisia kummajaisia. Keploja on luettu muun muassa Paperiparatiisissa, Humisevalla harjulla ja Enkelin sulkakynässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti