Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti
(Interpreter of Maladies, 1999)
222 s.
Tammi 2001

Kokoelma sisältää yhdeksän sekä Intiaan että Yhdysvaltoihin sijoittuvaa kertomusta. Mutta tilanteet, joihin Lahirin henkilöt joutuvat, eivät kysy kansallisuutta.

Lahiri tulkitsee mestarillisen hienovireisesti kaikille yhteisiä kokemuksia aikuiseksi kasvusta, kotoa lähdöstä, rakastumisesta ja rakkauden lopusta sekä ennen kaikkea siitä miltä tuntuu olla muukalainen jopa omassa perheessä.

Operaatio "löydä novellikokoelma, josta pidät" jatkui tällä ja löytyipä todellinen voittajateos. Jopa minä, novellien suhteen niin epäilevä ja ennakkoluuloinen lukija, ihastuin tähän valtavasti. Tarinat ovat juuri sopivia novelleiksi joka tavalla. Novellit ovat juuri sopivan pituisia pureutuen tarinan ytimeen kuin kuuma veitsi voihin. Mitään ei ole liikaa, mitään ei ole liian vähän. Jos vain muistaisin mistä bongasin tämän, kävisin esittämässä henkilökohtaiset kiitokseni: todistit juuri, että novellit voivat olla upeita lukukokemuksia.

Tai no, Lahirihan sen oikeastaan todisti hienolla ja tarkkanäköisellä proosallaan. 

"'Lähetä kuvia', ne kirjoittavat. 'Lähetä kuvia uudesta elämästäsi.' Mitä kuvia minulla on lähettää?" Hän istui väsähtäneenä vuoteen reunalle, missä oli nyt hädin tuskin tilaa. "Ne luulevat, että minä elän kuin kuningatar." Hän katsoi huoneen paljaita seiniä. "Ne luulevat että talo tulee siistiksi napin painalluksella. Ne luulevat että minä asun palatsissa.                                                                                                      (novellista Senin täti)

Novellien tarinat kertovat tavalla tai toisella Intiasta ja intialaisista. Osa henkilöistä asuu Amerikassa ensimmäisen tai toisen polven siirtolaisina, osa taas asuu Intiassa. Puhuttelevia tarinoita kaikki. Se, mikä vakuutti minut jatkamaan kokoelman lukemista oli ensimmäisen novellin viimeinen sivu. Väliaikainen järjestely kertoo pariskunnasta, joka on menettänyt ensimmäisen lapsensa synnytyksessä. Sähkötyöt aiheuttavat iltaisin sähkökatkoja, jotka saavat heidät viimeinkin puhumaan toisilleen. Surullista luettavaa, mutta Lahiri ei voittanut minua puolelleen ennen kuin aivan lopussa. Siinä minä sitten istuinkin hetken jos toisen ja pohdin loukatuksi itsensä tuntevan ihmisen hirvittävää julmuutta. Miten muutamalla sanalla voikin haavoittaa toista, repiä haavat auki ja sirotella vielä suolaa päälle. Kosto ei edes ollut suloinen vaan viilsi kostajaa yhtä syvältä.

Ei muuta kuin lisää Lahiria lukulistan jatkoksi.

Kokoelman ovat lukeneet ainakin Ina, Mari A, Zephyr ja Katri. Päätin tuossa minäkin aloittaa Kirjallisen maailmanvalloituksen ja tällä valloitan tietenkin Intian.