|
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
(Småtrollen och den stora översvämnigen, 1945)
54 s.
WSOY 1991 |
Muumipeikko ja hänen äitinsä ovat etsimässä kadonnutta Muumipappaa. He kokevat monia vaaroja ja säikähdyksiä, mutta ennen pitkää perhe on taas onnellisesti yhdessä. Lopulta Muumit löytävät myös pienen laaksin, kauneimman paikan mitä he ovat koskaan nähneet...
Suureksi häpeäksi joudun tunnustamaan, että en ole lukenut Tove Janssonin
Muumi-kirjoja. Sarjakuvat kyllä ja TV-sarjaa katson vieläkin jos sattuu sopivasti kohdalle, mutta kirjat ovat jostain syystä aina jääneet kirjaston hyllyyn. Ajattelin korjata viimeinkin tämän kammottavan
aukon sivistyksessäni ja lukea
Muumit kronologisessa järjestyksessä sitä mukaan kun tuolta huojuvalta lukupinoltani ehdin.
Ensimmäinen
Muumi-kirja sattuikin sopivasti ainakin sään puolesta. Vettä on riittänyt ja välillä upposin ajattelemaan, että miten sitä selviäisi oikein kunnon tulvasta. Näitähän on viime aikoina riittänyt ympäri maailmaa. Ei se suuri tuhotulva kovin suurta osaa kirjassa näytellyt, mutta muuten tämä kyllä oli varsin hurmaava pikku kirjanen.
Takakansi kyllä valehtelee melko lailla. Muumipeikko ja Muumimamma eivät ole etsimässä Muumipappaa. He etsivät mukavaa paikkaa, johon rakentaa talo talvea varten. Muumipappa on hylännyt perheensä ja lähtenyt hattivattien mukaan seikkailemaan. Sain vähän sellaisen kuvan, että Muumipeikko oli vauvamuumi kun tämä tapahtui, eli vuosia on vierinyt. Muumipeikko ja yksinhuoltaja-Mamma törmäävät lopulta Muumipapan jälkiin täysin sattumalta ja löytävät hänet vasta sivulla 48. Muumitalo löytyy muutamaa sivua myöhemmin ja Mamma on kertakaikkisen ällistynyt siitä, että Pappa haluaa heidänkin asuvan siinä. Ilmeisesti syyllisyyden vaivaama Pappa valehtelee etsineensä perhettään lakkaamatta.
Tämä viimeinen siis oma tulkintani, Jansson ei sano Papan valehtelevan, mutta missään koko kirjan aikana ei ole näkynyt pienintäkään viitettä siitä, että Pappa olisi etsinyt perhettään. Henkilökohtaisesti epäilen, että hän vietti railakasta muka-poikamieselämää hattivattien, muikkusten, mymmeleiden ja muiden olentojen kanssa. Ties vaikka Muumipeikolla olisi salassa pidettyjä sisar- ja velipuolia.
Että sellaista muumidraamaa.
Kyyniset tulkinnat unohtaen, mukavaa luettavaa tämä oli. Hauskoja hahmoja, joista olisi mielellään lukenut enemmänkin sekä viihdyttäviä viittauksia satuperinteisiin.