 |
| Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! (Call the Midwife: A True Story of the East End in the 1950s, 2002) 415 s. Otava 2012 |
Jennifer Worth kertoo muistelmissaan lämpöisesti ja maanläheisesti ajastaan kätilönä ja aluesairaanhoitajana nunnien äitiyshuollossa 1950-luvun Lontoon East Endissä.
Kulmilla melskaavat jengit ja kotikäynneillä slummialueiden ahtaissa asunnoissa vaanivat monet taudit, mutta valoa elämään tuovat yhteisöllisyys, ihmisten ystävällisyys sekä monta lasta synnyttäneiden äitien sinnikkyys alkeellisissa oloissa. Myös sattumuksista kätilötovereiden kanssa syntyy nautittavaa tarinointia.
Koska seurasin TV-sarjaa kuin hai laivaa, päätin lukea tämän heti kun tilaisuus tulisi kohdalla. Kas vain, tämä olikin kirjaston hyllyssä ihan yksinään minua odottamassa. Oletin törmääväni villiin ja vapaaseen kirjastokappaleeseen vasta kesän lopulla, mutta ilmeisesti varauksia olikin sitten vähemmän. Hyvä niin, minun kannaltani siis.
TV-sarjaa seuranneet ja kivien alta pois muuttaneet tietänevät mistä on kysymys. TV-sarja perustuu kirjaan (pikemminkin kirjoihin, tämä on nimittäin trilogian ensimmäinen osa), jonka on kirjoittanut jo edesmennyt Jennifer Worth omien muistelujensa pohjalta. Worth toimi kätilönä 1950-luvun Lontooon East Endin slummeissa ja kerrottavaa riittää.
Kauheutta riittää myös. TV-sarja oli välillä hyvinkin brutaalia ja selkäpiitä karmivaa katsottavaa, ja kirja pistää paikoitellen vieläkin pahemmaksi. Joitakin tarinoita oli muokattu onnellisempaan suuntaan televisiota varten. Kirjaa lukiessa ei voinut muuta kuin kiittää onneaan siitä, että on syntynyt tänne ja nyt. Worthin nuoruudessa Englannin naisten terveydenhuolto oli vielä lapsenkengissä ja koulutetut kätilöt ylellisyys. Naiselta vaadittiin teräksen lujuutta jottei selkä olisi murtunut jatkuvan köyhyyden ja peräkkäisten raskauksien alla. Raskaudet ja synnytykset olivat sekä tuskallisia että hengenvaarallisia. Worth kertoo toki onnellisistakin ihmisistä: elämä oli mitä oli ja sitä oli vain elettävä, oli parempi keskittyä sen valoisiin puoliin. Kuitenkin parhaiten mieleen jäivät ne pimeät puolet, tuska, suru ja välinpitämättömyys. Rankkaa oli.
Worth on mielestäni kohtuullisen rehellinen kertoja ja tiedostaa selvästi miten paljon hän muuttui kätilövuosinaan. Hän oli auttamattoman naiivi saapuessaan East Endiin ja pöyristyi tuon tuostakin paikallisten tekoihin ja tapoihin. Kätilöinä toimineet nunnat sen sijaan olivat jo veteraaneja eivätkä hätkähtäneet turhasta. Muiden kuin Worthin itsensä osalta TV-sarja oli mielestäni antoisampi. Hahmoissa oli enemmän väriä ja syvyyttä. Toisaalta tämähän on tosiaan trilogian aloitus ja nunnista ja Worthin hoitajaystävistä lienee kerrottu enemmän muissa sarjan osissa. Toivottavasti nekin saadaan joskus suomeksi.
Kirjan ovat jo lukaisseet muun muassa Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin avain, Kirjasähkökäyrä ja Vauhkon kirjat ja kirjaimet.
Kansankynttiläin kokoontumisajot starttasivat tämän kirjan myötä, kategoriana XIX eli elämäkerrat ja muistelmat.
Kulmilla melskaavat jengit ja kotikäynneillä slummialueiden ahtaissa asunnoissa vaanivat monet taudit, mutta valoa elämään tuovat yhteisöllisyys, ihmisten ystävällisyys sekä monta lasta synnyttäneiden äitien sinnikkyys alkeellisissa oloissa. Myös sattumuksista kätilötovereiden kanssa syntyy nautittavaa tarinointia.
Koska seurasin TV-sarjaa kuin hai laivaa, päätin lukea tämän heti kun tilaisuus tulisi kohdalla. Kas vain, tämä olikin kirjaston hyllyssä ihan yksinään minua odottamassa. Oletin törmääväni villiin ja vapaaseen kirjastokappaleeseen vasta kesän lopulla, mutta ilmeisesti varauksia olikin sitten vähemmän. Hyvä niin, minun kannaltani siis.
TV-sarjaa seuranneet ja kivien alta pois muuttaneet tietänevät mistä on kysymys. TV-sarja perustuu kirjaan (pikemminkin kirjoihin, tämä on nimittäin trilogian ensimmäinen osa), jonka on kirjoittanut jo edesmennyt Jennifer Worth omien muistelujensa pohjalta. Worth toimi kätilönä 1950-luvun Lontooon East Endin slummeissa ja kerrottavaa riittää.
Kauheutta riittää myös. TV-sarja oli välillä hyvinkin brutaalia ja selkäpiitä karmivaa katsottavaa, ja kirja pistää paikoitellen vieläkin pahemmaksi. Joitakin tarinoita oli muokattu onnellisempaan suuntaan televisiota varten. Kirjaa lukiessa ei voinut muuta kuin kiittää onneaan siitä, että on syntynyt tänne ja nyt. Worthin nuoruudessa Englannin naisten terveydenhuolto oli vielä lapsenkengissä ja koulutetut kätilöt ylellisyys. Naiselta vaadittiin teräksen lujuutta jottei selkä olisi murtunut jatkuvan köyhyyden ja peräkkäisten raskauksien alla. Raskaudet ja synnytykset olivat sekä tuskallisia että hengenvaarallisia. Worth kertoo toki onnellisistakin ihmisistä: elämä oli mitä oli ja sitä oli vain elettävä, oli parempi keskittyä sen valoisiin puoliin. Kuitenkin parhaiten mieleen jäivät ne pimeät puolet, tuska, suru ja välinpitämättömyys. Rankkaa oli.
Worth on mielestäni kohtuullisen rehellinen kertoja ja tiedostaa selvästi miten paljon hän muuttui kätilövuosinaan. Hän oli auttamattoman naiivi saapuessaan East Endiin ja pöyristyi tuon tuostakin paikallisten tekoihin ja tapoihin. Kätilöinä toimineet nunnat sen sijaan olivat jo veteraaneja eivätkä hätkähtäneet turhasta. Muiden kuin Worthin itsensä osalta TV-sarja oli mielestäni antoisampi. Hahmoissa oli enemmän väriä ja syvyyttä. Toisaalta tämähän on tosiaan trilogian aloitus ja nunnista ja Worthin hoitajaystävistä lienee kerrottu enemmän muissa sarjan osissa. Toivottavasti nekin saadaan joskus suomeksi.
Kirjan ovat jo lukaisseet muun muassa Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin avain, Kirjasähkökäyrä ja Vauhkon kirjat ja kirjaimet.
Kansankynttiläin kokoontumisajot starttasivat tämän kirjan myötä, kategoriana XIX eli elämäkerrat ja muistelmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti