Magdalena Hai: Kellopelikuningas

Magdalena Hai: Kellopelikuningas
330 s.
Karisto 2013

Pakolaisprinsessa Gigin perhe on jättänyt rähjäisen Alhaiston taakseen ja solahtanut osaksi Keloburgin yläluokkaa. Gigin isästä on tullut arvostettu keksijä, joka rakentaa jättiläismäistä ilmalaivaa Keloburgin mahtimiehelle. Mutta kun suosiotaan kasvattava fanaattinen uskonlahko Sokean Jumalan veljeskunta alkaa saarnata, että muukalaiset ja ilmalaivat pitäisi hävittää, on Gigin ja hänen parhaan ystävänsä katupoika Henryn sukellettava jälleen seikkailuun…

En ollut kovin hirveän vaikuttunut Kerjäläisprinsessasta, mutta tykkäsin kuitenkin sen verran, että lainasin sarjan toisen osan. Hyvä niin, tämä nimittäin oli mielestäni selvästi parempi. Liekö ensimmäinen osa kärsinyt jonkinlaisesta kirjallisesta alkukankeudesta, tässä kirjailija tuntuu pääsevän vauhtiin ja maailmaa rakentamaan oikein urakalla.

Mietiskelin lukiessa edelleen sitä minkä ikäisille tätä sarjaa voisi suositella. Jos Kerjäläisprinsessassa oli julmuuksia niin on niitä tässäkin, ja sekaan heitetään vielä väkivaltaiset uskonnolliset fanaatikot ja poliittinen häikäilemättömyys. Viimeinen sekä niin sanottujen pahisten että hyvisten puolelta. Pidin edelleen paljon Gigin äidistä, mutta enpä haluaisia häntä omaan sukuuni (enkä kyllä vihamieheksenikään). Vähän samaa mieltä on Gigikin kirjan lopussa, joka muuten onnistui yllättämään minut melko lailla täydellisesti. Kiinnostaa todellakin nähdä millainen kolmannen osan kansikuva tulee olemaan. Tämänkin kansi on jo aika juonipaljastuksellinen.

Kellopelikuninkaassa ei edelleenkään päästä seikkailemaan toisiin maihin, mutta Grönlantia ja etenkin Keloburgin kaupunkia kierrellään runsaasti. Kaupunki tuntuu paljon elävämmältä kuin sarjan ensimmäisessa osassa, ja Gigin kautta nähdään niin aatelisia kuin kerjäläisiäkin. Olisin oikeastaan kaivannut sympaattista aatelishahmoa, kaikki heistä olivat enemmän tai vähemmän nirppanokkaisia ja itseriittoisia. Kerjäläiset sen sijaan olivat kolmiulotteisempia hahmoja eivätkä pelkkiä käveleviä stereotypioita. Gigi kasvoi erinomaiseksi sankarittareksi, jonka maailmankuva oli virkistävän harmaa tiukan mustavalkoisen sijaan. Edellisen osan tapahtumat ovat jättäneet jälkensä ja kaikeksi onneksi niitä ei vain pyyhkäistä sivuun, vaan Gigi joutuu käsittelemään niitä kirjan sivuilla eikä vain niiden välissä.

Luettu myös: Taikakirjaimet, Kujerruksia, Yöpöydän kirjat, Todella vaiheessa ja

Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa

Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa
188 s.
Karisto 2012

Umbrovian prinsessa Gigin perhe on paennut vallankumousta halki Euroopan kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Vallankaappaajat eivät kuitenkaan luovuta: perheen asuntoon heitetään pommi, ja kuningatar ja Gigin kolme siskoa siepataan. Pelastusoperaatiosta sukeutuu Gigille ja hänen parhaalle ystävälleen katupoika Henrylle hurja ja vaarallinen seikkailu, täynnä ihmissusia, merirosvoja, salakuljettajia ja mielikuvituksellisia koneita.

Olen viime aikoina kiinnostunut steampunkista kirjallisuuden genrenä. Kellopelejä, höyrykoneita ja hulluja tiedemiehiä 1800-luvun maailmassa, kuulostaa mielenkiintoiselta. Valitettavasti oman kirjastoni steampunktarjonta ei ole kehuttava. Suomalaista kirjallisuutta ei ilmeisesti ole juuri kirjoitettukaan ja englanninkielisiä ei näköjään ole hankittu. Tämä päätyi mukaani kun sattui olemaan hyllyssä ja halusin nähdä miten steampunk kääntyy nuoremmille kirjoitetussa kirjassa.

Miten sen nyt ottaa. Oikeastaan koko tarina olisi voinut yhtä hyvin sijoittua kokonaan uuteen mielikuvitusmaailmaan kuin tähän meidän maailmaamme vaihtoehtohistorialla höystettynä. Käy kai se näinkin, mutta ei se kuitenkaan ole ymmärtääkseni steampunkin pointti. Luulisin syynä olevan tarinan verrattain pienet piirit: lukija näkee vain yhden saaren yhden hetken yhden henkilön kautta. Toimiiko steampunk paremmin jos päähenkilö reissaa maailmaa ja/tai on aikuinen? Toisaalta se, mitä kirjassa nähdään on sen verran kiinnostavaa, että luen kyllä sarjan toisenkin osan. Suosikkihahmoni olivat Gigin äiti ja sisaret, joista kuoriutui varsinaisia toimintasankareita. Niin sitä pitää!

Perimmäinen syy laimeaan lukutunnelmaan on varmasti se, että en ole sitä lukijakuntaa jolle kirja on kirjoitettu. Nuoremmalle tällainen suoraviivainen kerronta toimii varmasti, aikuisena kaipasin lisää lihaa tarinan luiden ympärille. Mietinkin lukiessani, että kenelle kirja on kirjoitettu. Nuorille, mutta minkä ikäisille? Gigi on kai 10-12-vuotias, joten voisi ajatella, että samanikäisille tai vähän nuoremmille. Tarinassa on kuitenkin niin synkkiä kohtia, että ei tämä ihan pienimmille ja herkimmille sovi. Ihmisiä kuolee ja loukkaantuu, ja Gigin siskoa on kidutettu. Minulle jäi jopa sellainen mielikuva, että hänet oli ehkä raiskattukin.

Eniten hilpeyttä herätti kuitenkin se, mikä voi hyvinkin mennä juuri nuoremmilta lukijoilta ohi. Kuninkaallisen perheen jäsenet kun ovat selvästi Venäjän vallankumousta paenneet viimeiset Romanovit, joita Rasputin jahtaa.

Luettu myös: Yöpöydän kirjat, Morren maailma, Taikakirjaimet, Kujerruksia ja Todella vaiheessa.
Haasteet: Prinsessahan tuossa nimekkeessä on, joten viivaan yli In the name-haasteen "tittelin".

Salla Simukka: Toisaalla

Salla Simukka: Toisaalla
233 s.
Tammi 2012

18-vuotias Samuel Järvi on varsinainen nörtin stereotypia: pojan yöt kuluvat tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Kontaktit tyttöihin ovat jääneet vähäisiksi. Koulun loputtua hän ei tiedä, mitä tekisi. Yllättäen Samuel saa kuitenkin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hänet pyydetään mukaan salaiseen projektiin, ja työstä maksetaan järkyttävän hyvin.

Projekti on täynnä yllätyksiä, mutta suurin yllätys on kuitenkin se, että Samuel rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun Samuel päättää pelastaa unelmiensa tytön. Mutta kaipaako tyttö edes pelastajaa?

Toisin kuin ilmeisesti kaikki muut kirjan lukeneet, minä suorastaan inhosin tätä. Dorothy Parkeria mukaillakseni, tämä ei ole niitä kirjoja, jotka sysätään kevyesti syrjään. Tämä paiskataan suurella voimalla. Tämä onnistui näin jälkikäteen pilaamaan myös kumppanikirjan, Jäljellä. Ainoa myönteinen asia, jonka voin kirjaparista sanoa on se, että idea on hyvä. Harmi vain, että Toisaalla-kirjan toteutus on se mikä on. Kiitti vaan, Samuel, hahmosi pilasi kaiken.

Ja koska minun pitää tietenkin perustella näinkin radikaali mielipide, nyt seuraa JUONIPALJASTUKSIA. Tätä ei oikein voi arvostella ilman JUONIPALJASTUKSIA, joten tässäpä niitä tulee. Älä siis lue pitemmälle jos et halua tietää JUONIPALJASTUKSIA.

Alla on siis JUONIPALJASTUKSIA, joskin aika epämääräisiä. Pikemminkin henkilöpaljastuksia.

Oletteko ikinä törmänneet termiin Nice Guy? Huomatkaa isot kirjaimet, niillä Nice Guy erotetaan ihan tavallisesta kivasta nice guy-miehenpuolesta, mukavasta kaverista. Nice Guy-syndroomasta voi lukea lisää täältä.

Tämän kirjan päähenkilö Samuel on Nice Guy. Hän on tietenkin se porukan fiksuin ja tietää sen (= ylimielinen, alentuvainen). Ei komea kakku ulkonäöltään (= ruipelo, finniarpinen nörttistereotypia), mutta tietää olevansa sisältä Sen (= kauniin naisen) Arvoinen ja ainakin parempi kuin ne kuntosalilla käyvät komeat paskiaiset (= miestyyppi, joka on paremman näköinen ja suositumpi kuin Nice Guy). Katkera, koska naiset ottavat usein mieluummin sen komean paskiaisen kuin hänet vaikka hän on niin mukava ja kiva. Jos nainen nyt sattuu kiinnostumaan, hän ei ole millään tavalla yhtä hyvä kuin se kaunotar, johon Nice Guy on iskenyt silmänsä. On tietenkin moraalisesti oikeassa. Mainittu kaunotar antaa mahdolliset, pienimuotoiset väärinteot (= viikkojen salakatselu ja kuuntelu, osallistuminen mainittuihin moraalittomiin tekoihin, noin niin kuin ihan satunnaisina esimerkkeinä) anteeksi, koska Nice Guy on, no, mukava kaveri, joka tietenkin oli oikeassa koko ajan ja yritti pelastaa kaunottaren. Uljas prinssi suorastaan.

Toisaalla luki siinä määrin Nice Guy-kaverin fantasiana (= olin Paras, tein aina Oikein, sain haluamani palkinnon eli naisen), että minun piti ihan googlata Simukka ja tarkistaa onko hän todellakin nainen. Todisteet viittaavat siihen, että on.

Ihan pienen toivonkipinän näin, kun Basilika sanoi noita samoja asioita Samuelille. Se kuitenkin sammui noin sekuntia myöhemmin kun kävi ilmi, että Samuel oli kuin olikin oikeassa ja Basilikan puheet mustasukkaisen naisen panettelua, yritys erottaa Samuel Emmistä. Totta kai Samuel oli oikeassa, hänhän on Nice Guy ja Basilika vain nainen, ja vieläpä nainen joka ei ole Samuelin himoitsema palkinto. Kirjan muut nuoret miehet, Jere ja Atro (etenkin Atro), ovat juuri niitä komeita paskiaisia, jotka ovat luonnollisestikin tyhmempiä, lapsellisempia ja moraalisesti köyhempiä kuin Samuel.

Kirjalla olisi ollut paljon annettavaa ilman Samuelin kaltaista päähenkilöä. Virtuaalitodellisuus ja nuorten itsemääräämisoikeus ovat kiinnostavia aiheita, joita olisi voinut pohtia enemmänkin. Valitettavasti minulle jäi tästä sellainen olo, että tekisi mieli käydä suihkussa pesemässä Samuelista valunut Nice Guy-löyhkä pois. Se peitti alleen kaiken muun, mitä kirja olisi voinut ehkä antaa.

Mutta se olen vain minä. Muut ovat suhtautuneet kirjaan huomattavasti positiivisemmin. Esimerkkeinä Olipa kerran kirjablogi, Tarinoiden taikaa, Kansien välissä ja Saran kirjat.

Salla Simukka: Jäljellä

Salla Simukka: Jäljellä
224 s.
Tammi 2012

Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, joka kokee, ettei hän ole mitään. Koulussa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on yhäkin pelkkä Potentiaali. Kotona perhe ei tunnu huomaavan häntä. Ystäviä hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritaloissa. Eikä koko kaupungissa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet, vai ovatko?

Jos et halua tietää kirjasta mitään muuta kuin yllä olevan, lopeta lukeminen tähän!

Luin puolet tästä viime vuoden puolella, mutta jostain syystä into loppui kesken kaiken. Tai no, jostain syystä tarkoittaa tässä tapauksessa Atron hahmoa. Lukeminen loppui kuin seinään kun poika tipahti taivaasta, koska en ollut siinä mielentilassa että olisin kestänyt teiniromantiikkaa. Oletin sen heti korvaavan Emmin ja Onervan ystävyyden.

Nyt sain kuitenkin luettua koko kirjan ja totesin olettamuksieni olleen sekä oikeassa että väärässä. Olihan sitä teiniangstia ja romantiikkaa, mutta kirjoittajan näkökulma teki siitä jopa yllättävän. Emmin mielestä Atro on niin ihana ja aikuinen, minusta taas ärsyttävä, omahyväinen ja ylimielinen. Sain sellaisen vaikutelman, että minä olen oikeassa ja Emmi teinirakkauden kourissa mikä teki lukukokemuksesta kohtuullisen miellyttävän. Tyypin oli tarkoituskin olla sellainen. Tykkäsin myös siitä, että Emmin elämä ei ala pyöriä Atron ympärillä heti kun tämä ilmaantuu. Kun kaikki muut ihmiset ovat kadonneet, on maailmassa selvästi muitakin murheita kuin ensirakkaus. Vähän kyllä petyin siihen, miten valokeila siirtyi pois Emmistä ja Onervasta tarinan edetessä. Ne alkupään sekoilut ja keskustelut olivat suosikkikohtiani koko kirjassa.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin kiinnostava jos kohta hieman keskeneräinen. Jälkimmäinen selittynee sillä, että kirjan on tarkoitus muodostaa kokonaisuus sen kumppaniteoksen kanssa. Lopun Cliffhanger of Doom oli suorastaan häijy teko Simukalta! Nyt on ihan pakko lukea myös Toisaalla.

Pisteet vielä kauniista kannesta!

Ennen minua kirjan ovat lukaisseet muun muassa  Booklovin', Yöpöydän kirjat, Saran kirjat, Jossun lukupäiväkirja ja Kirjamielellä.