Laura Ingalls Wilder: Little Town on the Prairie

Laura Ingalls Wilder: Little Town on the Prairie
307 s.
HarperTrophy

Spring on the prairie brings socials, dances, and "Literaries". There is also work to be done. Laura spends many hours each day sewing shirts to help send Mary to a college for the blind. But in the evenings, Laura makes time for a new caller, Almanzo Wilder.

Tämän nähdessäni suorastaan ryvin hetkellisessä nostalgiapuuskassa, joten pakkohan se oli lainata. Luin koko sarjan moneen kertaan lapsena ja teininä, aina tosin suomeksi. Itse asiassa omistin hetkellisesti muutaman kirjan, mutta valitettavasti ne hajosivat vanhuuttaan ja joutuivat autuaammille preerioille. Olen sittemmin ajatellut moneen kertaan, että pitäisi ostaa koko sarja, sen kun saa näköjään sievänä englanninkielisenä boksina. No, ehkä vielä jonain päivänä.

Little Town on the Prairie on sarjan seitsemäs kirja. Edellisestä lukukerrasta on tosiaan vuosia aikaa, mutta se ei haitannut ollenkaan, muistan nimittäin vieläkin pääpiirteissään jokaisen osan juonen. Tässä osassa edetään pitkän talven jälkeistä vuotta ja talven seuraukset tuntuvat vieläkin. Pikkukaupungin asukkaat olivat nälkäkuolema partaalla ja kun uusi talvi koittaa, kaikki pelkäävät lumimyrskyn ja kovien pakkasten toista tulemista.

Minua on aina viehättänyt näissä kirjoissa niiden todenmukainen tunnelma. Jos sinä olisit elänyt pienessä mökissä hirvittävän lumimyrskyn keskellä koko pitkän talven ruoan käydessä aina vain vähemmäksi, totta hitossa sinäkin pelkäisit tulevaa talvea. Lauran perhe ei ole rikas joten jokainen penni lasketaan ja sitä venytetään niin pitkäksi kuin mahdollista. Arkiaskareista on ihanaa lukea, samoin niistä pienistä iloista joita perhe silloin tällöin saa. Laura saa juoda itsenäisyyspäivänä kauhallisen limonadia. Ei kuulosta mitenkään erikoiselta kunnes todella ymmärtää, että se on vasta toinen kerta kun noin 15-vuotias Laura on limonadia maistanut.

Kirjat ovat selkeästi tapahtuma-aikansa tuoteita. Tässä osassa pikkukaupungin miehet, mukaan lukien Lauran isä, pistävät pystyyn minstrel show'n. Se oli aikalaisten mielestä sopivaa ja hauskaa koko perheen hupia. Sellaisena minäkin sen lapsena luin, mutta nyt kyllä rasismiliput heiluivat. Poliittisesti epäkorrektia nykylukijan silmin eikä aina niin miellyttävää luettavaakaan, mutta siitä huolimatta minä pidin sen mukaan otosta. Liian usein historiallisten romaanien kirjoittajat kaunistelevat historiaa ja antavat henkilöhahmoilleen moderneja arvoja. Ei näissä, mikä johtunee teosten omaelämäkerrallisuudesta.

Lukaisen ehdottomasti sarjan seuraavankin osan jos se joskus tulee eteeni. Viimeistä osaa aion kuitenkin vältellä kuin ruttoa. Luin sen yhden ainoan kerran silloin kun kahlasin sarjan läpi ensimmäistä kertaa ja toiste en aio sitä tehdä, sen verran masentava se oli. Muistan sarjan mieluummin sellaisena kuin se on muissa kahdeksassa osassa: kodikas kuvaus vanhasta ajasta, joka oli vuoroin hyvä ja vuoroin pelottava.