maanantai 9. syyskuuta 2013

Madeline Miller: Akhilleen laulu

Madeline Miller: Akhilleen laulu
(The Song of Achilles, 2012)
454 s.
Basam Books 2013
Akhilleus, jo nuorukaisena Kreikan taistelijoista mahtavin, on vahva, nopea ja kaunis – vastustamaton näky kaikkien kohtaamiensa silmissä. Patrokles, nuori prinssi, on tuomittu kotimaastaan maanpakoon onnettoman väkivallanteon jälkeen ja saatettu Akhilleen isän, Fthian kuningas Peleuksen hoviin. Kaiken ymmärryksen vastaisesti Akhilleus ottaa hyljeksityn Patrokleen siipiensä suojaan, ja hatarasta toveruudesta kehittyy hiljalleen luja ystävyys.

Nuorukaisten kasvaessa rinta rinnan, ystävyys syvenee yhä läheisemmäksi. Kohtalon ajamana he rientävät muiden Kreikan miesten joukoissa piirittämään Troijaa, missä Spartan kuningatar Helenaa pidetään vankina. Sodan säälimätön verenvuodatus koettelee nuorukaisia ja asettaa vaakalaudalle kaiken sen, mitä nämä pitävät rakkaana. 

Jouduin uusimaan tämän kirjastosta lainatun pariinkin otteeseen ennen kuin sain sen luettua. Aihe kiinnosti kyllä: kreikkalainen mytologia sekä Akhilleen ja Patrokleen rakkaustarina. Ongelma oli kirjan alku. Patrokles on surkea ilmestys, hintelä poika josta hänen oma isänsä ei pidä. Kreikkalaiset arvostavat komeaa vartta ja taistelutaitoja jo pikkupojilla, ja Patrokleella näitä ei ole. Hän on tietoinen tästä ja kirjan alussa ryvetäänkin kohtaloonsa alistuneessa itsesäälissä. En jaksanut Patrokleen minäkertojan voivottelua ja siksi kirjan lukeminen pysähtyi pitkäksi aikaa. Viimein kuitenkin päätin yrittää uudelleen ja kas vain, kirja paranee huomattavasti sen jälkeen kun Patrokles ja Akhilleus tapaavat. Ei siksi, että Patrokles olisi yhtäkkiä voimakas taistelija vaan siksi, että Akhilleen rinnalla melkein kuka tahansa on mitätön. Ei ole mitään järkeä verrata itseään puolijumalaan ja Patrokleen itsetunto kohenee huomattavasti. Kirja on viihdyttävää ja joutuisaa luettavaa tämän jälkeen.

Tarinan runko lienee kaikille tuttu ja siksi luvassa on SUURIA JUONIPALJASTUKSIA. Vai voiko niitä edes sanoa juonipaljastuksiksi kun alkuperäinen tarina on tuhansia vuosia vanha? No, onpahan varoitettu.

Kaikkihan toki tietävät, että Hektor surmaa Akhilleen haarniskaan pukeutuneen Patrokleen, jonka jälkeen Akhilleus teurastaa Hektorin, häpäisee tämän ruumiin ja kaatuu lopulta toisen troijalaisen prinssin nuoleen. Tällä kertaa nuolta ei tarvitse tähdätä kantapäähän: vaikka Miller onkin ottanut jumalat eläväksi osaksi tarinaa, haavoittuvainen kantapää kuuluu myöhempään mytologiaan eikä siis hänen pääasialliseen lähdemateriaaliinsa. Akhilleen ja Patrokleen traagisen lopun tietäminen ei vähentänyt tarinan kiinnostavuutta. Tärkeää on matka, ei päämäärä, vaikka Akhilleus onkin ajoittain eri mieltä. Kirjassa Akhilleus ja Patrokles kasvavat pojista miehiksi ja ystävistä romanttiseen, ikuiseen rakkauteen. He ovat avoimesti rakastavaisia ja sekä kirjailija että kääntäjä saavat plussaa tyylikkäistä makuukamarikohtauksista. Niillä ei hekumoida, ne vain ovat. Akhilleen ulkonäköä palvotaan sitten senkin edestä, hän kun on harvinaisen komea mieheksi ja Patrokles ei suinkaan ole tälle sokea.

Miesten välinen suhde on tietenkin kirjan tärkein ihmissuhde, mutta muutkin ovat kiinnostavia. Akhilleen jumalallinen äiti Thetis vihaa Patroklesta ja näkee tämän kilpailijana Akhilleen rakkaudelle. Kesken loputtoman pitkän Troijan sodan Patrokles ja Akhilles pelastavat Briseis-nimisen nuoren naisen himokkaalta kuninkaalta, ja Patrokles ja Briseis ystävystyvät. Lopulta Patrokles löytää itselleen sopivan paikan kreikkalaisten armeijassa ja tutustuu muihin sotilaisiin. Akhilleen myötä hänen on pakko tutustua myös kreikkalaisiin kuninkaisiin, jotka ovat varsin värikästä sakkia. Ei niin yllättäen oma suosikkini oli Odysseus, joka on juuri niin ovela ja tarkkanäköinen kuin hänen pitääkin olla.

Luettu myös: Sanalaivueet ja Nenä kirjassa. Pettikö google viimeinkin vai eivätkö useammat kirjabloggaajat ole tosiaan vielä löytäneet kirjaa?
Haasteet: In the name-haasteen "etunimi".

2 kommenttia:

  1. Kreikkalainen mytologia on kyllä äärettömän kiinnostava aihe, ja Millerin kielestä olen kuullut paljon kehuja. Laitoin tämän jokin aika sitten lukulistalle, eli kyllä kirjablogeissa kuullaan vielä tästä jossain vaiheessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ehkä pitänyt muotoilla tuo ihmettely toisin, se nimittäin johtui ihan puhtaasti siitä, että olen yleensä jälkijunassa uutuuksia lukemassa. :D Ihan hätkähdin kun en nyt ollutkaan!

      Poista