sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Niina With: Taisit narrata, Stella

Niina With: Taisit narrata, Stella
155 s.
Myllylahti 2013
[e-kirja]
Stella Kaarniston arkeen kuuluvat uusi työpaikka, velka-asunto, ystävät, jumppatunnit ja eläkeikää lähestyvät vanhemmat. Sekä jylhän komea, mutta asiallistakin asiallisempi esimies Petri Puumala.

Marraskuisen räntäkelin seasta Stellan elämään astuu myös naapurin Markus, joka saa Stellan kutomaan ympärilleen valkoisten valheiden seitinohuen verkon. Pinnistellessään kohti totuutta hän huomaa päätyvänsä sekä mainosmaailman nousevaksi tähdeksi että koko firman pelastajaksi. Mutta mikä on menestymisen hinta? Entä kuka on Figaro, nettitreffipalstan hurmuri numero yksi?

Tätä edeltänyt kotimaisen chick litin lukeminen ei mennyt ihan putkeen, mutta uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan toistakin kirjaa ja kirjailijaa. Hyvä kun uskalsin, tämä nimittäin oli juuri sitä ihanaa hömppää jota kuvittelin Paloheimon OMG:sta lukevani.

Kevyttä ja iloista luettavaa, nauroin pari kertaa ääneenkin. Tykkäsin Stellasta, joka oli kekseliäs ja toimelias. Hän ei jäänyt angstaamaan vastoinkäymisten edessä vaan tarttui rivakasti toimeen asioiden korjaamiseksi. Vaikka hän onnistuikin nolaamaan itsensä (kommellukset olivat oikeasti huvittavia), hän ei jäänyt rypemään itsesäälissä vaan pääsi tilanteista yli. Stellan bestis oli oikeasti hänen ystävänsä ja vaikka hän olikin juonen kannalta taka-alalla, minulle jäi sellainen tunne että he tosiaan välittivät toisistaan. Stellan sulhasehdokkaat olivat kahdesta eri puusta veistettyjä ja siitä Ainoasta Oikeasta pidin minäkin. Itsekeskeinen ja itsekäs vaihtoehto ei ollut se, jonka Stella halusi ja hyvä niin.

Lyhyestä virsi kaunis, tämä on se kirja, jonka halusin lukea OMG:n lainatessani.

Tämä muuten oli ensimmäinen e-kirja kokeiluni. Ostin tuossa taannoin itselleni lahjaksi iPadin, ja ristin sen lukukäyttöön heti kun muilta toimiltani ehdin. Minulla on kortti useampaankin kirjastoon ja Taisit narrata, Stella löytyi yhdestä niistä. Onneksi kirja ei ollut 155 sivua pitempi, laina-aikaa kun oli vain yksi päivä. Paksumpia kirjoja varten täytyy ehdottomasti miettiä sopiva lukupäivä, hetken mielijohteesta napattu lukupinonjatke jäisi luultavasti lukematta.

Luettu myös: Kirsin kirjanurkka, Kuuttaren lukupäiväkirja, Mari A:n kirjablogi ja Lumiomena.

2 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea arvostelusi! Juuri tällaiseksi olen Stellan halunnutkin luoda :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijanhan tässä pitää kiittää mukavasta lukukokemuksesta. :) Tällaisia kirjoja ja sankarittaria saisi olla enemmänkin.

      Poista