Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe

Alexander McCall Smith:  
Tears of the Giraffe
217 s.
Abacus 2003

Precious Ramotswe is the eminently sensible and cunning proprietor of the only ladies' detective agency in Botswana. In Tears of the Giraffe she tracks a wayward wife, uncovers an unscrupulous maid, and searches for an American man who disappeared into the plains many years ago. In the midst of resolving uncertainties, pondering her impending marriage to a good, kind man, Mr. J. L. B. Matekoni, and the promotion of her talented secretary (a graduate of the Botswana Secretarial College, with a mark of 97 per cent), she also finds her family suddenly and unexpectedly increased by two.

Naisten etsivätoimisto nro 1 tuli televisiosta jokin aika sitten ja katsoin joka osan. Se oli ihastusta ensisilmäyksellä. Kerrankin poliisisarja, jossa rikokset ovat hieman maanläheisimpiä ja etsivänä toimii älykäs nainen, joka ei kipitä rikospaikalle korkokengissä. Lisäksi tapahtumapaikka on Afrikka, ei amerikkainen suurkaupunki.

TV-sarja olikin hyvä pohja tälle kirjalle, tämä kun on sarjan toinen osa. Niiden, jotka eivät tunne Mma Ramotswea, olisi mielestäni parasta aloittaa suosiolla ensimmäisestä osasta. Jotkut juonenkäänteet nimittäin jatkavat suoraan siitä mihin edellisesessä osassa jäätiin. Itselläni oli kuitenkin niin paljon tietoa sarjasta, että mukaan hyppääminen kesken matkaa ei haitannut lukukokemusta. Kirjassa on paljon samaa kuin TV-sarjassa, mutta erojakin löytyy. Suurimpana lienevät nuo kaksi uutta perheenjäsentä, jotka tulivat minulle mukavana yllätyksenä.

Harvoin sitä saa tilaisuuden kuvailla rikoskirjallisuutta sanalla hurmaava, mutta juuri sellainen tämä oli. Mma Ramotswe ja Mr J. L. B. Matekoni ovat niin lämminsydämisiä ja omalla tavallaan tavallisia, että heistä ei voi olla pitämättä. McCall Smith rakastaa selvästi sekä hahmojaan että Botswanaa, joskus ehkä vähän liikaakin. Ympäristön ja kulttuurin kuvauksia oli mukavaa lukea, mutta välillä kirjailija innostuu paasaamaan paikallisista hyveistä saarnaksi asti. Tarinan kannalta jopa useamman sivun pituiset luennot tökkivät. Näiltä osin teos olisi mielestäni kaivannut hieman tiivistämistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut näyttää hyveet tarinan tapahtumien kautta sen sijaan, että joku hahmoista pohtii niitä yksin hiljaa mielessään.

Rikosromaanille yllättäen rikokset tuntuivat olevan tässä pelkkä sivujuoni. Suurin osa tarinasta keskittyi Mma Ramotsween ja Mr J. L. B. Matekoniin (kumpaankin viitataan muuten aina näillä nimillä, oli puhuja tai ajattelija kuka tahansa), joilla kummallakin oli monta rautaa tulessa. Eipä tuo lukukomusta haitannut, raudat kun olivat varsin viihdyttäviä, ja odotankin suurella mielenkiinnolla jatko-osien lukemista.

Tears of the Giraffe on ilmestynyt suomeksi Otavan toimesta vuonna 2004 nimellä Kirahvin kyyneleet.