Milla Keränen: Sisilian ruusu

Milla Keränen: Sisilian ruusu
360 s.
Gummerus 2012

Rosalia elää Sisilian auringon alla punaisten ruusujen ja norjien oliivipuiden lomassa. Hän viettää päivänsä seurustellen punakupolisissa huvimajoissa ja hakee viilennystä puutarhan suihkulähteistä. Yhteisöä kuohuttaa tieto Keisarista, joka on tulossa meren takaa synnyinsaarelleen. Hänen mukanaan palaa myös Salvatore, Rosalian tuleva aviomies.

Mutta Rosalia ei välitä avioliitosta. Hänen sieluaan polttaa halu päästä näkemään suuren maailman ihmeet. Hän haluaa tutustua maanpiireihin, jotka saraseenitiedemies Al-Idrisi on hopeakarttaansa kaivertanut. Kaikki entinen kuitenkin unohtuu, kun hän löytää luostarin puutarhasta mystisen, haavoittuneen olennon, jota alkaa salaa tavata öisin. Vaalea muukalainen on kaunein Rosalian koskaan näkemä mies – vai onko hän sittenkin Jumalan Enkeli?

Aloitetaan positiivisella: kirjan kieli on erittäin sujuvaa luettavaa ja paikoitellen hyvin kaunistakin. Kun Keränen kuvailee ympäristöä Rosalian silmien kautta, tekstistä suorastaan huokuu lämpö ja Välimeren tunnelma. Tekisi melkein mieli pakata laukut ja lähteä lomalle tavoittelemaan Sisilian hehkua.

Mutta mutta, sepä onkin sitten niitä harvoja asioita joista pidin kirjassa ja ainoa asia, jonka vuoksi edes viitsin lukea sen loppuun. Viimeisen sivun jälkeen mielessä oli vain kysymys: mikä tämän kirjan pointti oli? Se ei ole kovinkaan kehuttava ajankuvaus mikä on pitkä miinus historialliselle romaanille. Jos vuosisataa ja keisarin nimeä ei olisi mainittu muualla, en olisi osannut sijoittaa kirjaa minnekään kohtaa aikajanalla. Ympäristön kuvauksena kaunis, ajankuvana mitäänsanomaton.

Kirja ei myöskään ole kummoinen romanssi. Enkeli tuskin puhuu joten hahmojen välistä dialogia ei ole nimeksikään, ja lähinnä Rosalia katselee häntä. Keräsen kunniaksi on tosin sanottava, että Rosalien pakkomiellettä ei kuvata mitenkään ihanteellisena rakkautena. Suurin osa niin sanotusta romanssista tapahtuu Rosalian pään sisällä, jossa "enkeli" on, no, jumalallinen enkeli ja palvonnan kohde. Ainakin minulle välittyi kuva suorastaan uskonnollisesta hurmiosta ja suojattua elämää eläneen nuoren naisen villistä mielikuvituksesta.

En muuten pitänyt Rosaliasta. Jos päähenkilö on itsekäs ja tekopyhä valehtelija, odotan hänen saavan ansionsa mukaan. Niin ei käynyt ja Rosalia vaikutti hyvin vastenmieliseltä hahmolta, joka ei oppinut mitään tarinan aikana. Ja ajasta puheen ollen, se aikamatkustus. Mitä siitä nyt sanoisi? Omituinen lisäelementti, joka sai minut haistamaan jatko-osan "enkelin" näkökulmasta kerrottuna.

Totta puhuen olisin lukenut tarinan mieluummin Rosalien sisaren, Florianan, näkökulmasta. Hän oli mielenkiintoinen hahmo, jonka kautta wanha aika heräsi eloon paremmin kuin Rosalian. Ehkä kirjan suurin ongelma olikin väärä päähenkilö? Joka tapauksessa Keränen on mielestäni lupaava kirjailija. Kieli on jo hallussa paremmin kuin monella muulla, toivottavasti juoni ja henkilötkin onnistuvat tulevaisuudessa paremmin.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja viivaan yli alakategorian "kotimaisten esikoiskirjailijoiden teokset".