perjantai 30. marraskuuta 2012

Guy Delisle: Shenzhen

Guy Delisle: Shenzhen
(Shenzhen, 2000)
147 s.
WSOY 2010
Kanadalainen Guy Delisle on lähetetty kolmeksi kuukaudeksi Kiinaan työskentelemään paikallisella animaatioelokuvastudiolla. Tässä ainutlaatuisessa päiväkirjassa hän kuvaa huvittavia havaintojaan Shenzhenin erityistalousalueelta ja kielimuurista huolimatta solmimiaan ihmissuhteita.

Palkittu tekijä kertoo epäilyksistään, väärinkäsityksistä ja yllätyksistä, joita elämä Kiinan yhteiskunnassa länsimaalaiselle tarjoaa. Hän annostelee elävällä otteella anekdootteja kulttuurieroista, kiinalaisesta arjesta ja työnteosta ulkomailla.

Tykkäsin sekä Pjongjangista että Merkintöjä Burmasta, joten pitihän se tämäkin lukea. Tämä on ensimmäinen näistä Delislen matkakertomuksista, jotka tuli siis puolivahingossa luettua nämä väärässä järjestyksessä. No, mitäs pienistä kun ei pienetkään meistä, eihän näissä yhtenäistä juonta ole.

Mutta kyllä tästä huomaa, että tämä on ensimmäinen teos. Piirrosjäljen suhteen tyyli on tasaisen hyvää kautta kirjan, mutta pidän kuitenkin enemmän noiden toisten osien hieman suuremmasta selkeydestä. Kaiken kaikkiaan Shenzhenistä jää kovin tumma vaikutelma, mutta toisaalta niin taisi jäädä Delislelle itselleenkin. Ehkäpä värityksen on tarkoitus korostaa kaupungin harmautta ja Delislen omaa eristäytyneen yksinäisyyden tunnettaan. Välillä lukeminen jopa ahdisti, ikään kuin ne hotellin seinät olisivat kaatuneet minun päälleni.

Toinen silmääni pistänyt seikka oli se, miten paljon vähemmän tässä kirjassa on poliittista kommentointia. Burmaan tätä ei ehkä kannata verrata, koska Delisle oli siellä koti-isänä vaimonsa kylkiäisenä. Sen sijaan hän oli Kiinassa samanlaisissa työtehtävissä kuin Pohjois-Koreassakin. Oletinkin, että Kiinan yhteiskuntaa ruoditaan samaan tapaan kuin Pohjois-Korean. Ei kuitenkaan, tämä on tavallaan henkilökohtaisempi matkakuvaus. Delisle kertoo kiinalaisista tavoista ja kulttuurista (oma kiinnostukseni Kiinaa kohtaan laski kuin lehmänhäntä kun Delisle kuvasi paikallisia vessoja), ja on innokas kokeilemaan kaikkea. Hyvä kun joku on, ei minusta vain olisi koiraa syömään.

Delisleltä on suomennettu myös Merkintöjä Jerusalemista, joka on ihan pakko lukea heti kun tilaisuus tulee. Sen verran koukuttavia ja kiinnostavia nämä ovat.

Minun lisäkseni Shenzen ovat lukeneet ainakin Salla, Tessa ja Zephyr.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Anni Polva: Tiina ottaa vastuun

Anni Polva: Tiina ottaa vastuun
164 s.
Karisto 1987
(1. p. 1976)
Tiinan rakas mummo on sairastunut vakavasti ja Tiina lähetetään kesäloman ajaksi maalle hänelle avuksi. Juha on tietysti onneton, mutta keksii sitten, että mummo tarvitsee aivan varmasti miehistäkin apua: eihän Tiina osaa edes pilkkoa polttopuita! Ja niinpä mummo saakin sitten kaksi tehokasta apulaista, jotka hoitavat hänen talouttaa enemmän tai vähemmän näppärästi!

Lukaisin yhden Tiinan lokakuun lukumaratonin aikana ja olihan se varsinainen nostalgiapaketti. Piti lainata toinenkin kun kaipasin jotain kevyempää lukemista. Näitä tuli ahmittua kerran jos toisenkin nuorempana ja kun nyt asiaa ajattelee, niin Tiina on varmasti vaikuttanut siihen millainen nainen minusta sitten loppujen lopuksi onkaan tullut. Tiina ja toinen ikisuosikkini, Astrid Lindgrenin Ronja, ovat itsepäisiä, itsenäisiä ja vakaasti sitä mieltä, että he ovat vähintäänkin poikien veroisia. Tärkeitä asioita, joitaa soisin vanhempien opettavan kaikille tytöille pienestä lähtien.

Näkyyhän aikakausien muutos toki Tiinoissa. Tiina haluaa olla Juhan sihteeri ja huolehtia tästä, ja mummon mökillä työt on jaettu Tiinan ja Juhan juttuihin. Toisaalta mummo tekee kaiken itse ja roolit määräytyvät kuitenkin enemmän Tiinan ja Juhan luonteiden mukaan. Juhalta sujuu myös pannukakkujen paistelu, mutta en minäkään antaisi Tiinalle kirvestä käteen, vainajiahan siinä tosiaan tulisi. Sukupuoliroolit näkyvät eniten Tiinan kotona, jossa äiti pyörittää taloutta isän käydessä töissä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä millainen 2000-luvun Tiina olisi! Jotenkin kuvittelen hänet pelaamassa jääkiekkoa, skeittaamassa ja harrastamassa taistelulajeja, vaikka näinhän tekevät oikeastikin monet tytöt. Mikä sitten olisi sellainen asia, joka herättäisi samalla lailla ihmetystä ja jopa paheksuntaa kuin Tiinan raju "poikamaisuus" hänen aikanaan?

Samanlainen hyväsydäminen tohelo hän kuitenkin olisi. Tiina ottaa vastuun-kirjassa Tiinalla on edessään kasvun paikat ja se tosiaan tarkoittaa myös vastuun ottamista. Hän saa huolehdittavakseen mummon talouden lehmineen kaikkineen eikä pidä tätä mitenkään pahana. Autettava on kun kerran apua tarvitaan. Silmääni pisti yllättäen kirjan uskonnollinen sävy, mikä selittynee kuolema-aiheella. Mummo puhuu kuolemasta ja siitä, miten on senkin jälkeen lähellä Tiinaa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kaari Utrio: Porvarin morsian

Kaari Utrio: Porvarin morsian
125 s.
Tammi 2008
(1. p. 1981)
Porvarin morsian vie lukijansa Turun seudulle 1500-luvun vaihteeseen. Anna Jonintytär Knaap on 16-vuotias aatelisneito, jolla on takanaan pelonsekainen lapsuus äitipuolen hallitsemassa Porvoon Kamppilan kartanossa. Annan isä on kihlannut tyttärensä ennen kuolemaansa turkulaiselle porvarille. Kohtalo puuttuu kuitenkin merkillisesti Annan elämänkulkuun, kun nuori kartanonherra Arn Erikinpoika Tavast rakastuu Annaan saattaessaan tätä Kamppilan kartanosta sulhasen luo.

Minulla ja Kaari Utrion kirjoilla on pitkä jos kohta katkonainen yhteinen taival. Ahmin teinivuosinani pinoittain historiallisia (rakkaus)romaaneja ja Utriot olivat sitä kirkkainta kärkeä. Viimeinen lukemani ennen genreen kyllästymistä olikin Utrion Yksisarvinen, jonka juonesta en totta puhuen muista enää yhtään mitään. Sitä seurasi piiiitkä aika jolloin genre ei kiinnostanut ollenkaan. Nytpä näyttäisi rakkaussuhde kytevän uudelleen ja kun tilaisuus sattui kohdalle, ostin Porvarin morsiamen vaivaisella eurolla. Olen luultavasti lukenut sen joskus aiemmin, mutta minkäänlaista muistikuvaa siitä ei ole. 

Porvarin morsian aloitti aikoinaan sarjan, jonka tarkoitus oli nostaa kioskikirjojen profiilia. Kummallinen valinta sellaista sarjaa vetämään, tässä kun on varsin vähän romantiikkaa. Anna ja Arn tapaavat sivulla 38, ovat yhdessä sivulle 63 asti ja tapaavat uudelleen sivulla 118. Tässä välissä Anna menee naimisiin toisen miehen kanssa ja synnyttää hänelle lapsen. Annan ja Arnin yhteinen aika menee kirjan sivuilla lähinnä siihen, että Arn piehtaroi syyllisuudessä ja halussa suojella hentoa Annaa. Ei oikein sitä, mitä odottaisin kioskikirjallisuudelta. Toisaalta kirja ilmestyi vuonna 1981 ja epäilemättä harlekiinitkin olivat silloin toisenlaisia kuin nykyään.

Anna edustaa Utrion avuttomia nyhverösankarittaria. Niitä, jotka eivät saa tehtyä itse yhtään mitään vaan antavat kohtalon ja miesten riepotella miten sattuu. Heidän elämänsä on oikea angstfestivaali kunnes uljas ja suojelevainen sankari ottaa heidät siipensä suojaan. Ei siis minun suosikkityyppiäni. 

Kirja kuitenkin oli viihdyttävä ja inspiroi tarttumaan uudelleen historiallisiin (rakkaus)romaaneihin. Kirjastoreissulta tarttui jo mukaan toinen Utrio, saa nyt nähdä missä välissä sen luen. Utrion vahvuutena on aikakausien esiintuominen. En nyt mene vannomaan, että Porvarin morsiamen maailma on juuri 1500-luvun taite, mutta se ei taatusti ole 2000-luku.

Kirjan ovat lukaisseet myös Mette, Salla ja Morre, ja epäilemättä tuhannet muutkin suomalaiset. Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdista on nyt selätetty kategoria "Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua".

torstai 8. marraskuuta 2012

Lauren Beukes: Zoo City

Lauren Beukes: Zoo City
384 s.
Angry Robot 2010
Zinzi has a Sloth on her back, a dirty 419 scam habit and a talent for finding lost things. But when a little old lady turns up dead and the cops confiscate her last paycheck, she’s forced to take on her least favourite kind of job – missing persons.

Being hired by reclusive music producer Odi Huron to find a teenybop pop star should be her ticket out of Zoo City, the festering slum where the criminal underclass and their animal companions live in the shadow of hell’s undertow.

Instead, it catapults Zinzi deeper into the maw of a city twisted by crime and magic, where she’ll be forced to confront the dark secrets of former lives – including her own.


Pakko kai tunnustaa heti alkajaisiksi, että minulla meni todella kauan ennen kuin hoksasin, että Zinzin Sloth on laiskiainen. Siis kirjaimellisesti sloth = laiskiainen sanakirjassa. Minulle kun sana oli tuttu laiskuutena, yhtenä niistä kuolemansynneistä, ja oletin Slothin olevan joko kysessä olevan eläimen nimi tai jonkinlainen yhteisnimitys kaikille eläinkumppaneille. Kyllä nolotti.

Zoo City tarttui lukulistalleni jonkin englanninkielisen blogin kautta. Se kuulosti mielenkiintoiselta (urbaania fantasiaa Etelä-Afrikassa!), mutta en olettanut saavani sitä luettavaksi lähivuosina. Yllätys yllätys, sepäs löytyikin kirjastosta. Kuka ikinä sen sinne onkaan hankkinut, kiitoksia. Oli nimittäin sen verran laadukasta luettavaa, että kaipaisin lisää kirjoja samasta maailmasta.

Kirjan Zoo City on osa Johannesburgia. Se osa, jossa asuu kaupungin pohjasakka, eläimiään kantavat rikolliset. Eläimet ihmisten sielunkumppaneina eivät ole aivan uusi idea, joku on varmaankin lukenut esimerkiksi Philip Pullmanin Universumien tomu-sarjan. Zoo Cityn eläimet eivät kuitenkaan ole söpöisiä sieluja, jonka jokainen saa synnyinlahjanaan. Tässä kirjassa ne ovat taakka kannettavaksi, rikollisten tuntema syyllisyys lihaksi tulleena. Tai ainakin oletettavasti ovat, kirja ei nimittäin anna tyhjentävää selitystä eläinten olemassaololle. Kukaan kirjan maailmassakaan kun ei tiedä, vaikka sitä mielellään spekuloidaankin. Eläimen kylkiäisenä ihmiset saavat jonkin yliluonnollisen kyvyn.

Zinzin shavi on kadonneiden (ei siis varastettujen) asioiden löytäminen. Tavallisesti tavaroiden, mutta olosuhteiden pakosta hän joutuu etsimään kuuluisan teiniduon toista puoliskoa ja sekaantuu vahingossa murhiin ja magiaan. Zinzi on päähenkilönä mielenkiintoinen: hän ei ole oikeastaan hyvä ihminen, mutta häntä ei kuitenkaan voi olla ymmärtämättä. Pohjalta on vaikea päästä ylös jos muistutus synneistä on koko ajan silmien edessä. Zoo City itsessään voisi olla toinen päähenkilö. Se on synkkä, väkivaltainen ja raadollinen maailma. Välillä lukeminen teki melkein pahaa, koska kirjan pahuus on joskus miltei käsin kosketeltavaa eikä se suinkaan nouse eläimistä. Kirjassa taikuus on totta, mutta muut siinä kuvatut julmuudet ovat totta ihan tässä meidänkin maailmassamme.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Alexander McCall Smith: Morality for Beautiful Girls

Alexander McCall Smith:
Morality for Beautiful Girls

246 s.
Abacus 2003
Precious Ramotswe, founder and owner of the only detective agency for the concerns of both ladies and others, investigates the alleged poisoning of the brother of an important "Government Man," and the moral character of the four finalists of the Miss Beauty and Integrity Contest, the winner of which will almost certainly be a contestant for the title of Miss Botswana. Yet her business is having money problems, and when other difficulties arise at her fiance's Tlokweng Road Speedy Motors, she discovers the reliable Mr J.L.B. Matekoni is more complicated then he seems.

Sanoin edellisen osan luettuani, että Mma Ramotswe-kirjat ovat suorastaan hurmaavia. Ovat ne edelleen. Oikeastaanhan pääasiana eivät ole niinkään Mma Ramotswen asiakkaiden ongelmat vaan hänen (ja kirjailijan, olettaisin) rakkautensa Botswanaan ja sen ihmisiin. Maan ongelmia ei vähätellä ja tässä kirjassa arvostellaan muun muassa sitä, miten eri tavalla sukupuolten huikenteluun suhtaudutaan. Varsin yleismaailmallinen ongelma! Arvostelun kohteeksi joutuvat etenkin Botswanan lukuisat kauneuskilpailut, joita järjestetään miesten iloksi. Tätä tapausta ei muuten tutki Mma Ramotswa, vaikka takakansi niin väittääkin. Jutun hoitaa Mma Makutsi, joka saakin tässä kirjassa edellistä merkittävämmän osan.


Mutta, ongelmien lisäksi kerrotaan Botswanan hyvistä puolista. Kotimaan perinteet ja vanhanaikaiset arvot ovat tärkeitä Mma Ramotswalle, ja nekin ovat hyvin kansainvälisiä. Eipä taida löytyä kulttuuria, jonka tapoihin ei kuulu vanhempien ihmisten kunnioittaminen. Itselleni jäi erityisesti mieleen suhtautuminen palvelijoihin. Botswanassa jokaisella, jolla on on siihen varaa, on palvelija vaikka ilmankin pärjättäisiin. Se jolla ei ole on yhteisön silmissä itsekäs, koska hänen takiaan joku toinen on työttömänä.
If people who were in a position to have servants chose not to do so, then what were the servants to do?
Mielenkiintoinen näkökulma.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Lukumaratonin satoa lyhyesti

Lukumaraton / lokakuu 2012
5 kirjaa, joista 2 kotimaista ja 3 ulkomaalaista
4 suomeksi, 1 englanniksi
1063 sivua

Lukaisin pari maata kartalle ja valloitin dekkarit.
Aloitin kaksi sarjaa, joihin lukisin mielelläni jatkoa.

Kaiken kaikkiaan mukava kokemus!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Än, yy, tee, NYT!

Dewey's Read-a-Thon alkaa minun osaltani aivan kohta eli noin kello 10. Tähän nimenomaiseen merkintään olisi tarkoitus listata kirjat, jotka saan luettua ja pikainen mielipide niistä. Lisäksi voin hyvinkin tarttua johonkin maratonin haasteeseen sitten kun kilpailu on virallisesti alkanut ja niitä alkaa tulla. Saa nyt nähdä.

Mutta, ensimmäistä kirjaa valitsemaan siis!


noin klo 11.00
Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
(La contadora de películas)
131 s.
Siltala 2012

María Margarita elää pienessä chileläisessä kaivoskylässä. Perheen äiti on lähtenyt muihin maisemiin ja isän pienellä eläkkeellä ei juuri juhlita. Koska María on perheen paras esiintyjä, hänet lähetetään katsomaan elokuvia, jotka hän sitten esittää uudelleen isälleen ja veljilleen.

Tämän kirjan lukaisi varsin nopeasti eikä ainoastaan siksi, että siinä on vain 133 pientä sivua. Tarinassa on mukavan kotoisan tunnelma, joka tosin muuttuu paljon synkemmäksi loppua kohti. En suuremmin pitänyt siitä, että lukijaa  muistutettiin koko ajan Marían nuoresta iästä. Jos joku tätä harkitsee lukevansa, ikään kuin varoituksena: kirjassa on lapsen hyväksikäyttöä ja raiskauksia (monikossa, Maríalla ei edes ole mitään mahdollisuutta sanoa ei missään tilanteessa, vaikka suoranaista seksuaalista väkivaltaa hän kokee "vain" kerran). Ei niitä kuvailla yksityiskohtaisesti, mutta siellä ne kuitenkin ovat.

Mutta, tarina on silti mukaansatempaava. Kirjailijalla on sana hallussa ja kertojaääni on viihdyttävä ja tarkkanäköinen. Jos nuo yllämainitut varoitukset eivät karkota kirjan parista, suosittelen tätä kyllä. Tulipa samalla vallattua Chile tuohon Kirjalliseen maailmanvalloitus-haasteeseen.


noin klo 14.00
Kirsti Manninen & Jouko Raivio: Punavuoren keisarinna
253 s.
Otava 1990

Tarkkasilmäinen opettajaneiti Matilda Ehrström ja hänen serkkunsa, lainopin ylioppilas Johannes Calonius, joutuvat 1860-luvun Suomessa keskelle seikkailua, kahden erilaisen Helsingin välimaastoon, missä murhaaja liikkuu kuin kotonaan.

Löytyipäs kotimainen dekkari ja historiallinen romaani, josta pidin todella paljon. Murhajuoni oli mielestäni hyvin rakennettu ja historian siivet havisivat aikoja ja tapoja kuvatessa. Tarina sijoittuu aikaan, jolloin Suomessa oli käynnissä sekä kulttuurinen että poliittinen murros. Kirjan hahmot seisovat osittain eri puolille näitä kiistoja. Matilda ja Johannes esimerkiksi näkevät suomen kieltä koskevat kysymykset eri tavalla ja kummankin näkökulma on ymmärrettävä.

Kirjassa on kolme minäkertojaa: Matilda, Johannes ja viimeisessä luvussa poliisimestari Fabian Olander. Pidin Matildan puheenvuoroista eniten. Johanneksen kappaleet keskittyvät toimintaan kun taas Matildan kanssa tarkkaillaan ihmisiä. Ilmeisesti tämä on sarjan ensimmäinen osa ja olen kyllä kiinnostunut lukemaan jatkoa tälle. Valitsin tämän kirjastossa jokin aika sitten valloittaakseni Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdin jännityskirjallisuuden, mutta olin kyllä iloisesti yllättynyt siitä, että tämän lukeminen ei ollut pakkopullaa.


noin klo 15.00

Virallinen Read-a-Thon alkoi juuri! ...Ja minä jään heti hetkeksi sivuun. Harmillista kun en muistanut tarkistaa maratonin päivämäärää ajoissa, olisin yrittänyt hoitaa koko päivän tyhjäksi muista hommista. No, ei voi mitään. Nyt alkaa noin kolmen tunnin lukutauko, jonka otan luultavasti takaisin huomenaamulla. Kesken jää yksi Tiina-kirja, jonka lukaisen loppuun sitten kuuden jälkeen.


noin klo 19.30
Anni Polva: Tiina joutuu sairaalaan
160 s.
Karisto 1997

Kesäloma vetelee viimeisiään, mutta Tiinalla on silti aikaa joutua hankaluuksiin. Sen lisäksi, että sormesta puree apina, sade kastelee läpimäräksi ja Juha uhkaa katsella vieraita tyttöjä, umpisuolikin alkaa vihoitella.

Tämä tarttui matkaani muistaakseni kirpputorilta ja päätyi hyllyyn parin muun Tiina-kirjan viereen. En varsinaisesti kerää sarjaa, mutta saatanpa hyvinkin ostaa jos jokin osa sattuu edullisena kohdalle. Olen viettänyt nuorena monia mukavia hetkiä näiden parissa ja niiden lukeminen on edelleen vallan viihdyttävää vaikka aikuinen olenkin.

Näin aikuisena sitä tosin kiinnittää huomiota myös niihin seikkoihin, joita ei lapsena osannut oikein ajatellakaan. Tässä kirjassa näkyvät etenkin Tiinan perheen ja naapureiden varallisuuserot. Tiinalla ei ole oikein mitään uutta ja se harmittaa häntä yhtä paljon kuin nykynuortakin. Ei hän silti valita ja vingu ärsyttävyyteen asti, koska hän tietää että tilanne voisi olla huonompikin. Ja ainahan on Juha, joka valloitti jälleen minutkin sanomalla paikattua hamettaan murehtivalle Tiinalla, "Mitä sinun hameesi tähän kuuluu, enhän minä sen kanssa mihinkään mene". Se on sitä rakkautta.


noin kello 01.00
Jim C. Hines: The Stepsister Scheme
344 s.
Daw Books 2009

Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka... Kunnes ilkeä sisarpuoli kidnappaa Tuhkimon aviomiehen. Pelastaakseen prinssinsä Tuhkimo lyöttäytyy yksiin Ruususen ja Lumikin kanssa, ja matkaa maagisen petolliseen keijujen valtakuntaan.

Ostin tämän joskus aikaa sitten, mutta en syystä tai toisesta ole saanut koskaan luettua. Olisi pitänyt, mutta toisaalta tämä oli kiva lukea maratonin aikana. Tarina oli vauhdikas ja jännittävä, ja... oikeasti, miten voisi mennä pieleen kun päähenkilöinä on satujen prinsessoja, jotka käyttävät miekkaa ja magiaa kuin urheat miespuoliset fantasian sankarit ikään?

Syytä lienee mainita, että tämä kolmikko ei kuitenkaan ole peräisin niistä Disneyn kiiltokuvaelokuvista. Tuhkimo Daniellen sisarpuolet potevat silvottuja jalkojaan, Ruusus-Taliaa ei suinkaan herättänyt hellä suudelma ja Lumikki Snow'n äitipuoli kohtasi hehkuvan kuuman lopun. Sarjan seuraavissa osissa ovat nimien perusteella Pieni Merenneito, Punahilkka (nykyään salamurhaaja) sekä Lumikuningatar. Maltan tuskin odottaa!



noin klo 10.30
Banana Yoshimoto: Kitchen
(Kitchin, 1988)
175 s.
Otava 2001

Kolme novellia, kaksi tarinaa. Kaikki kertovat rakkaudesta ja menetyksestä. Miten nuoret kohtaavat kuoleman ja miten he jatkavat elämää sen jälkeen. Miten monenlaista rakkautta onkaan olemassa ja miten perhe ei aina tarkoita verisukulaisuutta.

Maratonin viimeinen kirja tuli valittua sivumäärän perusteella. Lyhyt motivaation ylläpitäjä, jonka sitten kuitenkin jätin viimeiseksi. Oikeastaan ihan hyväkin, tässä oli sopivaa haikeutta, lopullisuuden ja uuden alun tunnelmaa. Lisäksi valtasin tällä Japanin Kirjallisen maailmanvalloituksen nimiin.

Novellit Kitchen ja Täysikuu ovat samaa tarinaa, jota olisin mielelläni lukenut lisää. Suurten menetysten keskellä rakkaus kasvaa hitaasti ja kuin huomaamatta. Tarinasta ei löydy suuria ja dramaattisia rakkaudentunnustuksia, mikä oli mielestäni vain plussaa. Moonlight Shadow puolestaan kertoo rakkauden menettämisestä, siitä miten monella tavalla voi surra ja miten surusta pääsee yli. En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin edeltävästä novelliparista mihin on osasyynä hiukan puun takaa tuleva yliluonnollinen elementti. Jos sitä nyt siksi voi sanoa, se kuitenkin liittynee japanilaiseen kulttuuriin ja uskomuksiin niin kiinteästi, että japanilainen lukija ei ehkä pitäisi sitä mitenkään erikoisena.


Mutta niin, minun osaltani maraton on nyt ohi. Yhteenveto fiiliksistä seuraa jossain vaiheessa kun virallinen Read-a-Thon on ohi. Positiivinen kokemus, sen voi sanoa heti!


perjantai 12. lokakuuta 2012

Dewey's 24 hr Read-a-Thon


Nyt olisi taas sen aika.

Deweyn Read-aThon järjestetään kaksi kertaa vuodessa ja lokakuun ollessa jo hyvässä vauhdissa on syysmaratonin vuoro. Olen osallistunut tähän aiemminkin, mutta tällä kertaa teen sen ihan "virallisesti" ilmoittamalla blogin mukaan.

Maraton alkaa huomenna iltapäivällä kello kolme, mutta minä aloitan aamulla kunhan herään ja olen kirjoittanut tänne jonkinlaisen huomenta-vaan viestin, sunnuntaiksi kun on muuta ohjelmaa. Huomennakin menee pakosta ainakin pari tuntia muissa hommissa ja saatan lisätä sen ajan sitten sunnuntaiaamuun. Harmittaa kyllä vähän, olisin mielelläni lukenut muiden kanssa samassa aikataulussa.

Kaukonäköisyyttä osoittaen käväisin tänään kirjastossa lainaamassa muutaman ohuemman kirjan. Olihan noita kirjoja toki jo lainassa ja omastakin hyllystä löytyy lukemattomia, mutta tässä on taustalla motivaation ylläpitäminen. Kokemuksesta tiedän, että lukuinto pysyy paremmin yllä jos saan luettua jotain alusta loppuun. Siinä sivussa voi toki lukea tiiliskiveäkin, mutta se voittajafiilis on aina parhaimmillaan kun viimeisen sivun viimeinen sana on selätetty.

Huomiseen siis!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

P. D. James: Death Comes to Pemberley

P. D. James: Death Comes to Pemberley
310 s.
Faber & Faber 2011
The year is 1803, and Darcy and Elizabeth have been married for six years. Their peace is threatened and old sins and misunderstandings are rekindled on the eve of the annual autumn ball. The Darcys and their guests are preparing to retire for the night when a chaise appears, rocking down the path from Pemberley's wild woodland, and as it pulls up, Lydia Wickham, an uninvited guest, tumbles out, screaming that her husband has been murdered.

Mitäpä tämä olisi jos ei julkaistua fanifiktiota. Toisin kuin tuoreessa ja kuuluisammassa 50 Shades tapauksessa, alkuperäisen kaanonin kirjoittaja Jane Austen on jo manan majoilla eikä Jamesin näin ollen tarvinnut edes vaihtaa hahmojen nimiä. Elizabeth, Darcy ja muut tutut tässäkin kirjassa ovat, samoin joukko Jamesin omia hahmoja.

Kannessa kehuttiin miten upeasti James on jälleenluonut Austenin maailman. No ei, ei oikein. Ihan mielellään tämän lukaisi iltojensa ratoksi, mutta kirjassa liikuttiin ihan muualla kuin Austenin maailmassa. Jospa sitä tekisi vaikka listan muutamasta asiasta, jotka tekivät kirjan lukemisen hieman ongelmalliseksi.


  • Murhan sitä vielä kestäisi Austenissakin, mutta ei näitä muita niin sanottuja säädyttömyyksiä ja vielä niin ronskisti esitettyinä. Onko austenmaista kirjoittaa suoraan esimerkiksi aviottomista lapsista?
  • Ylipäätään kirjassa puhuttiin tai ainakin ajateltiin asioita, joita en voi kuvitella Austenin kirjoihin. Voisin valittaa myös ajankuvasta, mutta ehkä parhaiten asiaa voisi kuvata sanomalla, että voisin kuvitella 1800-luvun alun henkilöt puhumassa näistä asioista (ihmisiähän hekin olivat), mutta en Austenin henkilöiden. Austenille on ominaista hienovaraisuus, ei karkeus.
  • Ja kun ei sitä hienovaraisuutta kerran löytynyt, Elizabeth ja Darcy tuntuivat vierailta hahmoilta. Lisäksi olin pettynyt siihen, että Elizabethin näkökulmassa oltiin vain kirjan alkupuoli. Heti kun murha tapahtui, siirryttiin Darcyyn, jonka kyydissä myös pysyttiin.
Ja pari muuta ongelmaa:
  • Murhajuoni oli suoraan sanottuna tylsä. Mikä johtui paitsi asioiden itsestäänselvyydestä myös...
  • ...siitä, että asioita toistettiin liian paljon. Ensin asiat tapahtuivat, sitten kerrottiin poliiseille mitä tapahtui, sitten oikeudelle ja sitten korkeimmalle oikeudelle (vai mitä ne suomeksi ovatkaan). Asia tuli selväksi jo ensimmäisellä kerralla. Ilman toistoja kirja lyhenisi ainakin puolella.
Kirjan ensimmäistä sivua lukiessa tuli kuitenkin mieleen, että pitäisiköhän jotain antaa Jamesille anteeksikin. Hän kun on näköjään juuri saavuttanut 90-vuoden kunnioitettavan iän ja tehnyt kirjallista uraa rikosromaaneillaan, ei fanifiktiolla historiallisella fiktiolla. En osaa sanoa millaisia hänen dekkarinsa ovat, mutta voi olla että otan selvää. Scifihenkinen The Children of Men on kuulemani mukaan myös oikein hyvä ja lisäsin sen juuri lukulistalleni.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Harper Voyager haluaa juuri SINUT!*

*otsikko voi sisältää liioittelua

Sattuipa tuossa silmiini sellainenkin tieto, että kustantaja Harper Voyager ottaa 1.-14.10. vastaan englanninkielisiä romaanikäsikirjoituksia. Eli jos jonkun läppärissä/muistitikulla/missä lie majailee 70 000 ja risat sanainen spefikässäri, ei muuta kuin onnea yritykseen!


Nettisivuilla lukee seuraavaa:

Keen to become a Harper Voyager author? Here’s your chance to join the imprint that publishes some of the biggest names in fantastic fiction—George R. R. Martin, Kim Harrison, Raymond E. Feist, Robin Hobb, Richard Kadrey, Sara Douglass, Peter V. Brett and Kylie Chan—to name but a few.

For the first time in over a decade, Harper Voyager are opening the doors to unsolicited submissions in order to seek new authors with fresh voices, strong storytelling abilities, original ideas and compelling storylines. So, if you believe your manuscript has these qualities, then we want to read it!

We’re seeking all kinds of adult and young adult speculative fiction for digital publication, but particularly epic fantasy, science fiction, urban fantasy, horror, dystopia and supernatural.


Tällaiset uutiset ne saavat aina miettimään miksei ikinä saa aikaiseksi kirjoittaa oikeasti jotain novellin tai romaanin tapaista. Jos sitä edes yrittäisi raapustaa NaNoWriMon tänä vuonna... Haave on ollut olemassa jo useamman vuoden, mutta jotenkin tuo ajoitus aina tökkii ja muut kiireet osuvat juuri samaan aikaan.