lauantai 16. helmikuuta 2013

J. R. R. Tolkien: Narn i Chîn Húrin - Húrinin lasten tarina

J. R. R. Tolkien:
Narn i Chîn Húrin -
Húrinin lasten tarina

(The Children of Húrin, 2007)
317 s.
WSOY 2007
Tummasävyinen, jylhä tarina Húrinin lapsista vie kauas menneisyyteen, aikaan tuhansia vuosia ennen Tarua Sormusten Herrasta ja kytkeytyy Keski-Maan esiaikojen haltioiden ja ihmisten historiaan. 

Túrinin ja hänen sisarensa Niënorin kohtalo lähtee liikkeelle Morgothin Húrinille langettamasta kirouksesta, joka asettuu varjoksi myös hänen lastensa elämään. Vääjäämättä traagiseen päätökseen etenevällä tarinalla on vahvoja yhtymäkohtia Kalevalan taruun Kullervosta. 

Nyt suuri ja dramaattinen tunnustus: en pidä Tolkienin Taru Sormusten Herra-kirjoista. Luin trilogian joskus lukiovuosina sekä uteliaisuudesta että ihan vain siksi, että tulisi sekin klassikko luettua. Ei ikinä enää, vannoin itselleni kun tiiliskiven viimeinen sivu kääntyi. Kirja oli mielestäni kuiva kuin Sahara ja pitkä kuin nälkävuosi, pitihän joka hemmetin kukkula ja sen noin miljoona vuotinen historia kuvailla erikseen. Elokuvat ovat enemmän minun makuuni, koska kaikki (minun mielestäni) epäolennainen on karsittu pois.

Tämän huomioon ottaen, Húrinin lasten tarina yllätti minut kokonaan. Se on nimittäin erittäin mukaansatempaava ja hyvä. Lainasin sen ihan uteliaisuuttani kirjastosta "no kokeillaan nyt edes"-asenteella ja sitten vietinkin koko illan siihen uppoutuneena. Suurin syy kirjan luettavuuteen lienee se, että ne heinänkorsien historiat loistavat poissaolollaan. Niihin viitataan, mutta niihin ei syvennytä sivukaupalla. Mielestäni lukukokemus ei kärsinyt siitä, että en tunnistanut joka nimeä ja sitä, miten se nyt olikaan merkittävä Keski-Maan kannalta. Asiayhteys kertoi yleensä mistä tai kenestä oli kyse, ja tiukan paikan tullen loppuosan pienehkö sanasto selvitti asian. Tästä nauttiakseen ei tarvitse olla fanaattinen Tolkien-fani.

Toinen syy on varmasti se, että tässä ei pyritä samanlaiseen eeppiseen maailmanpelastuskerrontaan kuin Sormusten Herrassa. Näkökulmia on muutama, mutta suurin osa tarinasta kerrotaan kuitenkin Túrinin näkökulmasta, tai ainakin kaikki pyörii koko ajan hänen ympärillään. Ja synkästi pyöriikin. Jos haluat mukavan onnellista luettavaa, älä missään nimessä lue tätä kirjaa.

Varsinainen tarina saa alkunsa kun kaiken paha isä Morgoth vangitsee Húrinin, joka ei suostu paljastamaan Erittäin Salaisen Haltiakaupungin sijaintia. Tästä suivaantunut Morgoth kiroaa koko Húrinin perheen:
"- - Mutta kaikkien niiden päällä, joita sinä rakastat, lepää minun ajatukseni raskaana kuin tuomion pilvi, ja se vetää heitä pimeään ja epätoivoon. Minne ikinä he menevät, siellä sikiää pahaa. Milloin ikinä he suunsa avaavat, heidän puheistaan seuraa vahinkoa. Kaikki mitä he tekevät kääntyy heitä vastaan. He kuolevat vailla toivoa kiroten niin elämää kuin kuolemaa."

Túrin Húrinin poika saa maksaa karvaasti isänsä kunniakkaasta itsepäisyydestä, ja niin saavat kaikki hänen kanssaan tekemisiin joutuneet sivullisetkin. Tuskin kukaan selviää hengissä ja ne jotka selviävät, toivovat kuolleensa. Kalevalan Kullervon tarinan muistavat osannevat aavistaa miten Túrinille lopulta käy.

Erikoismaininta Alan Leen kuvitukselle! Eivät ne välttämättömiä olleet, mutta silmä lepää kauniissa ja välillä kauheissakin kuvissa. Oma suosikkini on sivulla 64.

Húrinin lasten tarinan ovat lukeneet myös Kuvia ja sanoja, Morren maailma, Virkattu kissa ja Kirjanurkkaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti