Alexander McCall Smith: Morality for Beautiful Girls

Alexander McCall Smith:
Morality for Beautiful Girls
246 s.
Abacus 2003

Precious Ramotswe, founder and owner of the only detective agency for the concerns of both ladies and others, investigates the alleged poisoning of the brother of an important "Government Man," and the moral character of the four finalists of the Miss Beauty and Integrity Contest, the winner of which will almost certainly be a contestant for the title of Miss Botswana. Yet her business is having money problems, and when other difficulties arise at her fiance's Tlokweng Road Speedy Motors, she discovers the reliable Mr J.L.B. Matekoni is more complicated then he seems.

Sanoin edellisen osan luettuani, että Mma Ramotswe-kirjat ovat suorastaan hurmaavia. Ovat ne edelleen. Oikeastaanhan pääasiana eivät ole niinkään Mma Ramotswen asiakkaiden ongelmat vaan hänen (ja kirjailijan, olettaisin) rakkautensa Botswanaan ja sen ihmisiin. Maan ongelmia ei vähätellä ja tässä kirjassa arvostellaan muun muassa sitä, miten eri tavalla sukupuolten huikenteluun suhtaudutaan. Varsin yleismaailmallinen ongelma! Arvostelun kohteeksi joutuvat etenkin Botswanan lukuisat kauneuskilpailut, joita järjestetään miesten iloksi. Tätä tapausta ei muuten tutki Mma Ramotswa, vaikka takakansi niin väittääkin. Jutun hoitaa Mma Makutsi, joka saakin tässä kirjassa edellistä merkittävämmän osan.

Mutta, ongelmien lisäksi kerrotaan Botswanan hyvistä puolista. Kotimaan perinteet ja vanhanaikaiset arvot ovat tärkeitä Mma Ramotswalle, ja nekin ovat hyvin kansainvälisiä. Eipä taida löytyä kulttuuria, jonka tapoihin ei kuulu vanhempien ihmisten kunnioittaminen. Itselleni jäi erityisesti mieleen suhtautuminen palvelijoihin. Botswanassa jokaisella, jolla on on siihen varaa, on palvelija vaikka ilmankin pärjättäisiin. Se jolla ei ole on yhteisön silmissä itsekäs, koska hänen takiaan joku toinen on työttömänä.

If people who were in a position to have servants chose not to do so, then what were the servants to do?

Mielenkiintoinen näkökulma.

Lukumaratonin satoa lyhyesti

Lukumaraton / lokakuu 2012

5 kirjaa, joista 2 kotimaista ja 3 ulkomaalaista
4 suomeksi, 1 englanniksi
1063 sivua

Lukaisin pari maata kartalle ja valloitin dekkarit.
Aloitin kaksi sarjaa, joihin lukisin mielelläni jatkoa.

Kaiken kaikkiaan mukava kokemus!

Än, yy, tee, NYT!

Dewey's Read-a-Thon alkaa minun osaltani aivan kohta eli noin kello 10. Tähän nimenomaiseen merkintään olisi tarkoitus listata kirjat, jotka saan luettua ja pikainen mielipide niistä. Lisäksi voin hyvinkin tarttua johonkin maratonin haasteeseen sitten kun kilpailu on virallisesti alkanut ja niitä alkaa tulla. Saa nyt nähdä.

Mutta, ensimmäistä kirjaa valitsemaan siis!


noin klo 11.00
Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
(La contadora de películas)
131 s.
Siltala 2012

María Margarita elää pienessä chileläisessä kaivoskylässä. Perheen äiti on lähtenyt muihin maisemiin ja isän pienellä eläkkeellä ei juuri juhlita. Koska María on perheen paras esiintyjä, hänet lähetetään katsomaan elokuvia, jotka hän sitten esittää uudelleen isälleen ja veljilleen.

Tämän kirjan lukaisi varsin nopeasti eikä ainoastaan siksi, että siinä on vain 133 pientä sivua. Tarinassa on mukavan kotoisan tunnelma, joka tosin muuttuu paljon synkemmäksi loppua kohti. En suuremmin pitänyt siitä, että lukijaa  muistutettiin koko ajan Marían nuoresta iästä. Jos joku tätä harkitsee lukevansa, ikään kuin varoituksena: kirjassa on lapsen hyväksikäyttöä ja raiskauksia (monikossa, Maríalla ei edes ole mitään mahdollisuutta sanoa ei missään tilanteessa, vaikka suoranaista seksuaalista väkivaltaa hän kokee "vain" kerran). Ei niitä kuvailla yksityiskohtaisesti, mutta siellä ne kuitenkin ovat.

Mutta, tarina on silti mukaansatempaava. Kirjailijalla on sana hallussa ja kertojaääni on viihdyttävä ja tarkkanäköinen. Jos nuo yllämainitut varoitukset eivät karkota kirjan parista, suosittelen tätä kyllä. Tulipa samalla vallattua Chile tuohon Kirjalliseen maailmanvalloitus-haasteeseen.


noin klo 14.00
Kirsti Manninen & Jouko Raivio: Punavuoren keisarinna
253 s.
Otava 1990

Tarkkasilmäinen opettajaneiti Matilda Ehrström ja hänen serkkunsa, lainopin ylioppilas Johannes Calonius, joutuvat 1860-luvun Suomessa keskelle seikkailua, kahden erilaisen Helsingin välimaastoon, missä murhaaja liikkuu kuin kotonaan.

Löytyipäs kotimainen dekkari ja historiallinen romaani, josta pidin todella paljon. Murhajuoni oli mielestäni hyvin rakennettu ja historian siivet havisivat aikoja ja tapoja kuvatessa. Tarina sijoittuu aikaan, jolloin Suomessa oli käynnissä sekä kulttuurinen että poliittinen murros. Kirjan hahmot seisovat osittain eri puolille näitä kiistoja. Matilda ja Johannes esimerkiksi näkevät suomen kieltä koskevat kysymykset eri tavalla ja kummankin näkökulma on ymmärrettävä.

Kirjassa on kolme minäkertojaa: Matilda, Johannes ja viimeisessä luvussa poliisimestari Fabian Olander. Pidin Matildan puheenvuoroista eniten. Johanneksen kappaleet keskittyvät toimintaan kun taas Matildan kanssa tarkkaillaan ihmisiä. Ilmeisesti tämä on sarjan ensimmäinen osa ja olen kyllä kiinnostunut lukemaan jatkoa tälle. Valitsin tämän kirjastossa jokin aika sitten valloittaakseni Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdin jännityskirjallisuuden, mutta olin kyllä iloisesti yllättynyt siitä, että tämän lukeminen ei ollut pakkopullaa.


noin klo 15.00

Virallinen Read-a-Thon alkoi juuri! ...Ja minä jään heti hetkeksi sivuun. Harmillista kun en muistanut tarkistaa maratonin päivämäärää ajoissa, olisin yrittänyt hoitaa koko päivän tyhjäksi muista hommista. No, ei voi mitään. Nyt alkaa noin kolmen tunnin lukutauko, jonka otan luultavasti takaisin huomenaamulla. Kesken jää yksi Tiina-kirja, jonka lukaisen loppuun sitten kuuden jälkeen.


noin klo 19.30
Anni Polva: Tiina joutuu sairaalaan
160 s.
Karisto 1997

Kesäloma vetelee viimeisiään, mutta Tiinalla on silti aikaa joutua hankaluuksiin. Sen lisäksi, että sormesta puree apina, sade kastelee läpimäräksi ja Juha uhkaa katsella vieraita tyttöjä, umpisuolikin alkaa vihoitella.

Tämä tarttui matkaani muistaakseni kirpputorilta ja päätyi hyllyyn parin muun Tiina-kirjan viereen. En varsinaisesti kerää sarjaa, mutta saatanpa hyvinkin ostaa jos jokin osa sattuu edullisena kohdalle. Olen viettänyt nuorena monia mukavia hetkiä näiden parissa ja niiden lukeminen on edelleen vallan viihdyttävää vaikka aikuinen olenkin.

Näin aikuisena sitä tosin kiinnittää huomiota myös niihin seikkoihin, joita ei lapsena osannut oikein ajatellakaan. Tässä kirjassa näkyvät etenkin Tiinan perheen ja naapureiden varallisuuserot. Tiinalla ei ole oikein mitään uutta ja se harmittaa häntä yhtä paljon kuin nykynuortakin. Ei hän silti valita ja vingu ärsyttävyyteen asti, koska hän tietää että tilanne voisi olla huonompikin. Ja ainahan on Juha, joka valloitti jälleen minutkin sanomalla paikattua hamettaan murehtivalle Tiinalla, "Mitä sinun hameesi tähän kuuluu, enhän minä sen kanssa mihinkään mene". Se on sitä rakkautta.


noin kello 01.00
Jim C. Hines: The Stepsister Scheme
344 s.
Daw Books 2009

Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka... Kunnes ilkeä sisarpuoli kidnappaa Tuhkimon aviomiehen. Pelastaakseen prinssinsä Tuhkimo lyöttäytyy yksiin Ruususen ja Lumikin kanssa, ja matkaa maagisen petolliseen keijujen valtakuntaan.

Ostin tämän joskus aikaa sitten, mutta en syystä tai toisesta ole saanut koskaan luettua. Olisi pitänyt, mutta toisaalta tämä oli kiva lukea maratonin aikana. Tarina oli vauhdikas ja jännittävä, ja... oikeasti, miten voisi mennä pieleen kun päähenkilöinä on satujen prinsessoja, jotka käyttävät miekkaa ja magiaa kuin urheat miespuoliset fantasian sankarit ikään?

Syytä lienee mainita, että tämä kolmikko ei kuitenkaan ole peräisin niistä Disneyn kiiltokuvaelokuvista. Tuhkimo Daniellen sisarpuolet potevat silvottuja jalkojaan, Ruusus-Taliaa ei suinkaan herättänyt hellä suudelma ja Lumikki Snow'n äitipuoli kohtasi hehkuvan kuuman lopun. Sarjan seuraavissa osissa ovat nimien perusteella Pieni Merenneito, Punahilkka (nykyään salamurhaaja) sekä Lumikuningatar. Maltan tuskin odottaa!



noin klo 10.30
Banana Yoshimoto: Kitchen
(Kitchin, 1988)
175 s.
Otava 2001

Kolme novellia, kaksi tarinaa. Kaikki kertovat rakkaudesta ja menetyksestä. Miten nuoret kohtaavat kuoleman ja miten he jatkavat elämää sen jälkeen. Miten monenlaista rakkautta onkaan olemassa ja miten perhe ei aina tarkoita verisukulaisuutta.

Maratonin viimeinen kirja tuli valittua sivumäärän perusteella. Lyhyt motivaation ylläpitäjä, jonka sitten kuitenkin jätin viimeiseksi. Oikeastaan ihan hyväkin, tässä oli sopivaa haikeutta, lopullisuuden ja uuden alun tunnelmaa. Lisäksi valtasin tällä Japanin Kirjallisen maailmanvalloituksen nimiin.

Novellit Kitchen ja Täysikuu ovat samaa tarinaa, jota olisin mielelläni lukenut lisää. Suurten menetysten keskellä rakkaus kasvaa hitaasti ja kuin huomaamatta. Tarinasta ei löydy suuria ja dramaattisia rakkaudentunnustuksia, mikä oli mielestäni vain plussaa. Moonlight Shadow puolestaan kertoo rakkauden menettämisestä, siitä miten monella tavalla voi surra ja miten surusta pääsee yli. En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin edeltävästä novelliparista mihin on osasyynä hiukan puun takaa tuleva yliluonnollinen elementti. Jos sitä nyt siksi voi sanoa, se kuitenkin liittynee japanilaiseen kulttuuriin ja uskomuksiin niin kiinteästi, että japanilainen lukija ei ehkä pitäisi sitä mitenkään erikoisena.


Mutta niin, minun osaltani maraton on nyt ohi. Yhteenveto fiiliksistä seuraa jossain vaiheessa kun virallinen Read-a-Thon on ohi. Positiivinen kokemus, sen voi sanoa heti!


Dewey's 24 hr Read-a-Thon

Nyt olisi taas sen aika.

Deweyn Read-aThon järjestetään kaksi kertaa vuodessa ja lokakuun ollessa jo hyvässä vauhdissa on syysmaratonin vuoro. Olen osallistunut tähän aiemminkin, mutta tällä kertaa teen sen ihan "virallisesti" ilmoittamalla blogin mukaan.

Maraton alkaa huomenna iltapäivällä kello kolme, mutta minä aloitan aamulla kunhan herään ja olen kirjoittanut tänne jonkinlaisen huomenta-vaan viestin, sunnuntaiksi kun on muuta ohjelmaa. Huomennakin menee pakosta ainakin pari tuntia muissa hommissa ja saatan lisätä sen ajan sitten sunnuntaiaamuun. Harmittaa kyllä vähän, olisin mielelläni lukenut muiden kanssa samassa aikataulussa.

Kaukonäköisyyttä osoittaen käväisin tänään kirjastossa lainaamassa muutaman ohuemman kirjan. Olihan noita kirjoja toki jo lainassa ja omastakin hyllystä löytyy lukemattomia, mutta tässä on taustalla motivaation ylläpitäminen. Kokemuksesta tiedän, että lukuinto pysyy paremmin yllä jos saan luettua jotain alusta loppuun. Siinä sivussa voi toki lukea tiiliskiveäkin, mutta se voittajafiilis on aina parhaimmillaan kun viimeisen sivun viimeinen sana on selätetty.

Huomiseen siis!

P. D. James: Death Comes to Pemberley

P. D. James: Death Comes to Pemberley
310 s.
Faber & Faber 2011

The year is 1803, and Darcy and Elizabeth have been married for six years. Their peace is threatened and old sins and misunderstandings are rekindled on the eve of the annual autumn ball. The Darcys and their guests are preparing to retire for the night when a chaise appears, rocking down the path from Pemberley's wild woodland, and as it pulls up, Lydia Wickham, an uninvited guest, tumbles out, screaming that her husband has been murdered.

Mitäpä tämä olisi jos ei julkaistua fanifiktiota. Toisin kuin tuoreessa ja kuuluisammassa 50 Shades tapauksessa, alkuperäisen kaanonin kirjoittaja Jane Austen on jo manan majoilla eikä Jamesin näin ollen tarvinnut edes vaihtaa hahmojen nimiä. Elizabeth, Darcy ja muut tutut tässäkin kirjassa ovat, samoin joukko Jamesin omia hahmoja.

Kannessa kehuttiin miten upeasti James on jälleenluonut Austenin maailman. No ei, ei oikein. Ihan mielellään tämän lukaisi iltojensa ratoksi, mutta kirjassa liikuttiin ihan muualla kuin Austenin maailmassa. Jospa sitä tekisi vaikka listan muutamasta asiasta, jotka tekivät kirjan lukemisen hieman ongelmalliseksi.

• Murhan sitä vielä kestäisi Austenissakin, mutta ei näitä muita niin sanottuja säädyttömyyksiä ja vielä niin ronskisti esitettyinä. Onko austenmaista kirjoittaa suoraan esimerkiksi aviottomista lapsista?
• Ylipäätään kirjassa puhuttiin tai ainakin ajateltiin asioita, joita en voi kuvitella Austenin kirjoihin. Voisin valittaa myös ajankuvasta, mutta ehkä parhaiten asiaa voisi kuvata sanomalla, että voisin kuvitella 1800-luvun alun henkilöt puhumassa näistä asioista (ihmisiähän hekin olivat), mutta en Austenin henkilöiden. Austenille on ominaista hienovaraisuus, ei karkeus.
• Ja kun ei sitä hienovaraisuutta kerran löytynyt, Elizabeth ja Darcy tuntuivat vierailta hahmoilta. Lisäksi olin pettynyt siihen, että Elizabethin näkökulmassa oltiin vain kirjan alkupuoli. Heti kun murha tapahtui, siirryttiin Darcyyn, jonka kyydissä myös pysyttiin.

Ja pari muuta ongelmaa:

• Murhajuoni oli suoraan sanottuna tylsä. Mikä johtui paitsi asioiden itsestäänselvyydestä myös...
• ...siitä, että asioita toistettiin liian paljon. Ensin asiat tapahtuivat, sitten kerrottiin poliiseille mitä tapahtui, sitten oikeudelle ja sitten korkeimmalle oikeudelle (vai mitä ne suomeksi ovatkaan). Asia tuli selväksi jo ensimmäisellä kerralla. Ilman toistoja kirja lyhenisi ainakin puolella.

Kirjan ensimmäistä sivua lukiessa tuli kuitenkin mieleen, että pitäisiköhän jotain antaa Jamesille anteeksikin. Hän kun on näköjään juuri saavuttanut 90-vuoden kunnioitettavan iän ja tehnyt kirjallista uraa rikosromaaneillaan, ei fanifiktiolla historiallisella fiktiolla. En osaa sanoa millaisia hänen dekkarinsa ovat, mutta voi olla että otan selvää. Scifihenkinen The Children of Men on kuulemani mukaan myös oikein hyvä ja lisäsin sen juuri lukulistalleni.

Harper Voyager haluaa juuri SINUT!*

*otsikko voi sisältää liioittelua

Sattuipa tuossa silmiini sellainenkin tieto, että kustantaja Harper Voyager ottaa 1.-14.10. vastaan englanninkielisiä romaanikäsikirjoituksia. Eli jos jonkun läppärissä/muistitikulla/missä lie majailee 70 000 ja risat sanainen spefikässäri, ei muuta kuin onnea yritykseen!


Nettisivuilla lukee seuraavaa:

Keen to become a Harper Voyager author? Here’s your chance to join the imprint that publishes some of the biggest names in fantastic fiction—George R. R. Martin, Kim Harrison, Raymond E. Feist, Robin Hobb, Richard Kadrey, Sara Douglass, Peter V. Brett and Kylie Chan—to name but a few.

For the first time in over a decade, Harper Voyager are opening the doors to unsolicited submissions in order to seek new authors with fresh voices, strong storytelling abilities, original ideas and compelling storylines. So, if you believe your manuscript has these qualities, then we want to read it!

We’re seeking all kinds of adult and young adult speculative fiction for digital publication, but particularly epic fantasy, science fiction, urban fantasy, horror, dystopia and supernatural.


Tällaiset uutiset ne saavat aina miettimään miksei ikinä saa aikaiseksi kirjoittaa oikeasti jotain novellin tai romaanin tapaista. Jos sitä edes yrittäisi raapustaa NaNoWriMon tänä vuonna... Haave on ollut olemassa jo useamman vuoden, mutta jotenkin tuo ajoitus aina tökkii ja muut kiireet osuvat juuri samaan aikaan.

Ali Brandon: Double-Booked for Death

Ali Brandon: Double-Booked for Death
325 s.
Berkley Prime Crime 2011

As the new owners of Pettistone's Fine Books, Darla Pettistone is determined to prove herself a worthy successor to her late great-aunt Dee... and equally determined to outwit Hamlet, the smarter-than-thou cat she inherited along with the shop. Darla's first store event is a real coup: the hottest bestselling author of the moment is holding a signing there. But when the author meets an untimely end during the event, it's ruled an accident-until Hamlet digs up a clue that seems to indicate otherwise...

Tämä oli sikäli mielenkiintoinen löytö, että nappasin sen kirjaston ilmaiskirjakärrystä. Eli siitä, johon ihmiset saavat tuoda omia kirjojaan ja ottaa mukaan jonkun toisen tuomia. Mainio idea, kuka sen sitten on saanutkaan. Tämän kirjan ottamista ei tarvinnut kauaa miettiä: kissa + kirjakauppa = pakko olla hyvä!

Kansissa kirjaa mainostettiin "kodikkaana ja hurmaavana", ja kyllähän se sitä tavallaan olikin. Jos joku odottaa karmivaa ja jännittävää murhamysteeriä, kirja on varmasti pettymys. Kirjailijavieraan kuolemaan menee kymmeniä sivuja ja murhaaja selviää puolivahingossa eikä ollenkaan Darlan toimesta. Hän nyt vain on paikalla kun sormia aletaan osoitella oikeaan suuntaan.

Mutta, kodikas tämä kyllä oli ja totta puhuen pidin siitä ihan vain tapahtumapaikan ja henkilöiden vuoksi. Kuinka monessa muussa kirjassa kuvataan pienen kirjakaupan pyörittämistä? Herkullinen aihe! Darlan kautta syvennytään kirjailijavierailijan ja fanien hallintaan sekä murehditaan budjettia ja suurten kirjakauppaketjujen muodostamaa uhkaa. Suureksi yllätyksekseni kirjassa ei ollut romanssia: potentiaalinen miesystävä kyllä, jonka oletan saavan hieman suuremman roolin jatko-osissa (ainakin yksi on tulossa).

Erityisen miellyttävän luettavan tästä tekivät naisten väliset ystävyydet. Kirjassa on enemmän nimettyjä nais- kuin mieshahmoja, ja heitä on moneen lähtöön. Päähenkilö Darlan läheinen ystävä Jake - Jacqueline, ei niin että kukaan häntä sillä nimellä kutsuisi - on entinen poliisi, vanhempi mutta hyvinkin puoleensavetävä ja kovapintainen nainen. Heidän välillään ei ole ah niin tyypillistä ja vastenmielistä kateutta miehistä/ulkonäöstä/kaikesta muusta mitä nyt monesti näkee. Kirja läpäisee Bechdel testin liput liehuen: 325 sivusta ehkä vain pari on käytetty miehistä puhumiseen, muuten naiset löytävät jutun juurta muualtakin. Noihin pariin sivuun sisältyy virkistävän huomaavainen keskustelu, jossa Darla päättää olla edes flirttailematta Jaken poliisikaverin kanssa ennen kuin on varmistanut ettei Jakella ole mitään sitä vastaan. Jestas sentään, naishahmo joka ajattelee ystäväänsä eikä vain komeaa miestä!

Ei tämä mikään mieltä järisyttävä lukukokemus ollut, mutta miellyttävä ja juuri se kodikas kuitenkin. Ilokseni lueskelin ja voisinpa hyvinkin lukea jatko-osankin.

R. A. Salvatore: Kääpiöiden koti

R. A. Salvatore: Kääpiöiden koti
(Gauntlgrym, 2010)
428 s.
Jalava 2011

Drizzt lähtee Bruenorin mukaan etsimään tarunomaista kääpiöiden alkukotia, Gauntlgrymin kuningaskuntaa, josta kerrotaan löytyvän suunnattomia aarteita. Mutta ennen kuin he ehtivät perille, mukaan liittyy toinen musta haltia ja kääpiö, Jarlaxle ja Athrogate. He panevat tahtomattaan alulle katastrofin, joka uhkaa tuhota koko Ikikesän kaupungin. Mitä enemmän Jarlaxe ja Athrogate saavat selville Gauntlgrymin salaisuuksista, sitä uhkaavammilta ne vaikuttavat. He tarvitsevat kipeästi apua ja niin syntyy odottamaton liitto Drizztin ja Bruenorin kanssa.

Luin noin kuukausi sitten Ikikesän, joka siis on jatkoa tälle kirjalle. Ikikesä sai minut kiinnostumaan tämän lukemisesta ja kun se nyt sattui kohdalle, piti se tietenkin ottaa mukaan. Jos nyt ihan suoraan sanotaan niin ei olisi kannattanut vaivautua.

Koko tämän kirjan ajan tuntui, että tarinassa ei ole päätä eikä häntää. Näkökulma hyppii hahmosta toiseen ja siten myös juonesta toiseen. Mikään ei herättänyt sen suurempaa kiinnostusta tai tunnetta. Lopussa tapahtunut yllättävä käänne tuli niin puun takaa, että suorastaan kuulin roolipelaajan noppien kolahtavan pöytään ja voittavan yhden ihmepelastuksen. Mitään järkevää selitystä sille ei ikinä saatu.

Tykkäsin Ikikesässä Drizztin moraalikäsitysten harmaantumisesta, mutta tässä sitä ei ollut mitenkään mainittavasti. Johtunee juuri noista liian monista kertojista: Drizzt tuntui suhteellisen merkityksettömältä sivuhenkilöltä. Dahliassakaan ei ollut sitä potkua ja oman historian painoa kuin jatko-osassa, eikä siinä omalla nimellään paluun tehnyt hahmo ollut tässä mitenkään kiinnostava.

Jos olisin lukenut tämän ennen Ikikesää, epäilen etten olisi koskaan sitä lukenutkaan. Sen kolmannen osan aion kuitenkin lukea siinä toivossa, että se jatkaisi Ikikesän linjaa.

Nelly on myös lukenut Kääpiöiden kodin ja pitänyt siitä enemmän kuin minä.

Laura Ingalls Wilder: Little Town on the Prairie

Laura Ingalls Wilder: Little Town on the Prairie
307 s.
HarperTrophy

Spring on the prairie brings socials, dances, and "Literaries". There is also work to be done. Laura spends many hours each day sewing shirts to help send Mary to a college for the blind. But in the evenings, Laura makes time for a new caller, Almanzo Wilder.

Tämän nähdessäni suorastaan ryvin hetkellisessä nostalgiapuuskassa, joten pakkohan se oli lainata. Luin koko sarjan moneen kertaan lapsena ja teininä, aina tosin suomeksi. Itse asiassa omistin hetkellisesti muutaman kirjan, mutta valitettavasti ne hajosivat vanhuuttaan ja joutuivat autuaammille preerioille. Olen sittemmin ajatellut moneen kertaan, että pitäisi ostaa koko sarja, sen kun saa näköjään sievänä englanninkielisenä boksina. No, ehkä vielä jonain päivänä.

Little Town on the Prairie on sarjan seitsemäs kirja. Edellisestä lukukerrasta on tosiaan vuosia aikaa, mutta se ei haitannut ollenkaan, muistan nimittäin vieläkin pääpiirteissään jokaisen osan juonen. Tässä osassa edetään pitkän talven jälkeistä vuotta ja talven seuraukset tuntuvat vieläkin. Pikkukaupungin asukkaat olivat nälkäkuolema partaalla ja kun uusi talvi koittaa, kaikki pelkäävät lumimyrskyn ja kovien pakkasten toista tulemista.

Minua on aina viehättänyt näissä kirjoissa niiden todenmukainen tunnelma. Jos sinä olisit elänyt pienessä mökissä hirvittävän lumimyrskyn keskellä koko pitkän talven ruoan käydessä aina vain vähemmäksi, totta hitossa sinäkin pelkäisit tulevaa talvea. Lauran perhe ei ole rikas joten jokainen penni lasketaan ja sitä venytetään niin pitkäksi kuin mahdollista. Arkiaskareista on ihanaa lukea, samoin niistä pienistä iloista joita perhe silloin tällöin saa. Laura saa juoda itsenäisyyspäivänä kauhallisen limonadia. Ei kuulosta mitenkään erikoiselta kunnes todella ymmärtää, että se on vasta toinen kerta kun noin 15-vuotias Laura on limonadia maistanut.

Kirjat ovat selkeästi tapahtuma-aikansa tuoteita. Tässä osassa pikkukaupungin miehet, mukaan lukien Lauran isä, pistävät pystyyn minstrel show'n. Se oli aikalaisten mielestä sopivaa ja hauskaa koko perheen hupia. Sellaisena minäkin sen lapsena luin, mutta nyt kyllä rasismiliput heiluivat. Poliittisesti epäkorrektia nykylukijan silmin eikä aina niin miellyttävää luettavaakaan, mutta siitä huolimatta minä pidin sen mukaan otosta. Liian usein historiallisten romaanien kirjoittajat kaunistelevat historiaa ja antavat henkilöhahmoilleen moderneja arvoja. Ei näissä, mikä johtunee teosten omaelämäkerrallisuudesta.

Lukaisen ehdottomasti sarjan seuraavankin osan jos se joskus tulee eteeni. Viimeistä osaa aion kuitenkin vältellä kuin ruttoa. Luin sen yhden ainoan kerran silloin kun kahlasin sarjan läpi ensimmäistä kertaa ja toiste en aio sitä tehdä, sen verran masentava se oli. Muistan sarjan mieluummin sellaisena kuin se on muissa kahdeksassa osassa: kodikas kuvaus vanhasta ajasta, joka oli vuoroin hyvä ja vuoroin pelottava.

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti
(Interpreter of Maladies, 1999)
222 s.
Tammi 2001

Kokoelma sisältää yhdeksän sekä Intiaan että Yhdysvaltoihin sijoittuvaa kertomusta. Mutta tilanteet, joihin Lahirin henkilöt joutuvat, eivät kysy kansallisuutta.

Lahiri tulkitsee mestarillisen hienovireisesti kaikille yhteisiä kokemuksia aikuiseksi kasvusta, kotoa lähdöstä, rakastumisesta ja rakkauden lopusta sekä ennen kaikkea siitä miltä tuntuu olla muukalainen jopa omassa perheessä.

Operaatio "löydä novellikokoelma, josta pidät" jatkui tällä ja löytyipä todellinen voittajateos. Jopa minä, novellien suhteen niin epäilevä ja ennakkoluuloinen lukija, ihastuin tähän valtavasti. Tarinat ovat juuri sopivia novelleiksi joka tavalla. Novellit ovat juuri sopivan pituisia pureutuen tarinan ytimeen kuin kuuma veitsi voihin. Mitään ei ole liikaa, mitään ei ole liian vähän. Jos vain muistaisin mistä bongasin tämän, kävisin esittämässä henkilökohtaiset kiitokseni: todistit juuri, että novellit voivat olla upeita lukukokemuksia.

Tai no, Lahirihan sen oikeastaan todisti hienolla ja tarkkanäköisellä proosallaan. 

"'Lähetä kuvia', ne kirjoittavat. 'Lähetä kuvia uudesta elämästäsi.' Mitä kuvia minulla on lähettää?" Hän istui väsähtäneenä vuoteen reunalle, missä oli nyt hädin tuskin tilaa. "Ne luulevat, että minä elän kuin kuningatar." Hän katsoi huoneen paljaita seiniä. "Ne luulevat että talo tulee siistiksi napin painalluksella. Ne luulevat että minä asun palatsissa.                                                                                                      (novellista Senin täti)

Novellien tarinat kertovat tavalla tai toisella Intiasta ja intialaisista. Osa henkilöistä asuu Amerikassa ensimmäisen tai toisen polven siirtolaisina, osa taas asuu Intiassa. Puhuttelevia tarinoita kaikki. Se, mikä vakuutti minut jatkamaan kokoelman lukemista oli ensimmäisen novellin viimeinen sivu. Väliaikainen järjestely kertoo pariskunnasta, joka on menettänyt ensimmäisen lapsensa synnytyksessä. Sähkötyöt aiheuttavat iltaisin sähkökatkoja, jotka saavat heidät viimeinkin puhumaan toisilleen. Surullista luettavaa, mutta Lahiri ei voittanut minua puolelleen ennen kuin aivan lopussa. Siinä minä sitten istuinkin hetken jos toisen ja pohdin loukatuksi itsensä tuntevan ihmisen hirvittävää julmuutta. Miten muutamalla sanalla voikin haavoittaa toista, repiä haavat auki ja sirotella vielä suolaa päälle. Kosto ei edes ollut suloinen vaan viilsi kostajaa yhtä syvältä.

Ei muuta kuin lisää Lahiria lukulistan jatkoksi.

Kokoelman ovat lukeneet ainakin Ina, Mari A, Zephyr ja Katri. Päätin tuossa minäkin aloittaa Kirjallisen maailmanvalloituksen ja tällä valloitan tietenkin Intian.