lauantai 3. elokuuta 2013

Johannes de Plano Carpini: Mongolien historia: Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247

Johannes de Plano Carpini:
Mongolien historia:
Matka tartarien maahan
vuosina 1245-1247

(Historia Mongalorum, 1247)
143 s.
Gaudeamus 2003
Italialaisen fransiskaanin Johannes de Plano Carpinin johtama paavin lähetystö matkasi 1240-luvulla nykyisen Mongolian alueelle. Matkastaan Plano Carpini kirjoitti teoksen,joka oli keskiajan ensimmäinen, kattava silminnäkijän kuvaus mongoleista ja kaukaisesta Aasiasta. Teos on matkakirjallisuudenklassikko, joka avaa näkökulman 1200-luvun länsimaisen ihmisen maailmankuvaan.

Taitaapa olla vanhin kirja, jonka olen ikinä lukenut! Suomennos on toki ilmestynyt vasta vuonna 2003, mutta alkuperäinen latinankielinen selonteko on noin vuodelta 1247. 

En alun perin lainannut kirjaa omaksi luettavakseni, mutta vilkaisin sitä uteliaisuuttani enkä sitten millään malttanut jättää kesken. Plano Carpini oli taitava kirjoittaja ja hänen tarinansa todella mielenkiintoisia. Ne olivat myös paikkansa pitäviä: kirjassa on hyvin hyödyllisiä ja laajojakin alaviitteitä, joissa tarkennetaan Plano Carpinin huomioita ja todetaan, että tottahan mies puhui, näin tosiaan tapahtui muidenkin lähteiden perusteella. Toki tekstiä sävyttävät ajan ennakkoluulot ja oudot oletukset, mutta niinhän sitä pitääkin, ei se muuten olisi hyvä ajankuva. Plano Carpinin kunniaksi on myös todettava, että vaikka hän tuntuukin ottavan todesta jutut koirankuonolaisista ja muista ihmishirviöistä, hän ei (ainakaan muistaakseni) väitä nähneensä niitä itse. Ne olivat hänellekin pelkkää huhupuhetta.

Ihmeellistähän se on kun asiaa ajattelee, että 2000-luvun minä ja 1200-luvulla elänyt fransiskaanimunkki luimme saman tarinan. Ja entäpä sitten kun ajattelee, että kyseinen munkki kirjoitti matkakertomuksensa omien kokemuksiensa pohjalta? Että hän haivenet tonsuurin ympärillä lepattaen ratsasti halki laajan mongolivaltakunnan ja tapasi itse Tšingis-kaanin pojanpojan? Historian paino oikein lytisti hartioita tätä lukiessa.

Erityishuomiona mainittakoon, että teoksen lopussa on kolme kirjettä: kaksi paavi Innocentius IV:ltä suurkaani Güyükille ja yksi suurkaanilta paaville. Loistavia esimerkkejä diplomatiasta 1200-luvun tyyliin!  Etenkin tuo viimeinen on vain niin hulvattoman hauska kaikessa suorasukaisuudessaan, että ihan toivoisin olleeni paikalla kun paavi luki sen.
Jos te siis hyväksytte rauhan ja haluatte luovuttaa linnoituksenne meille, niin sinun paavi täytyy kristittyjen ruhtinaidesi kanssa tulla viivyttelemättä luokseni sopimaan rauhasta. Silloin me tiedämme sinun haluavan rauhaa kanssamme.

Jollette usko oikeaan Jumalaan ettekä kirjeeseemme ettekä noudata määräystämme saapua luoksemme, niin silloin tiedämme teidän varmasti haluavan sotaa kanssamme.

Haasteet: Kansankynttiläin kokoontumisajot, kategoriana VII eli matkat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti